perjantai 17. syyskuuta 2021

Syksyn viimeisiä kukkia.

Meidän malvikkimme kukkii vasta nyt ja on ihme että yleensäkin kukkii. Kaksi kertaa kesän aikana peurat söivät sen nuput ja versot. Kolmatta kertaa eivät saaneet kun kukka suojattiin korkealla verkolla.

 

Näin tarkkaa työtä peurat tekivät 12.06.2021. Vielä tästä noustiin ja uudet nuput ilmestyivät, malva näytti entistä tuuheammalta. Sitten yön hiljaisina hetkinä taas tulivat peurat herkuttelemaan. Tällaista täällä luontopihalla, aamu on usein yllätyksiä täynnä.


Syysleimu
Mäkimeirami

Pienet auringot ovat itse valinneet kasvupaikkansa lavojen välisellä käytävällä.

Tämä krassi on niin kauniin värinen, en raaski silputa salaattiin.
Ilta-auringossa loistavat kesän viimeiset kukat.
 

tiistai 14. syyskuuta 2021

Syysretkellä.

Meillä on ollut monena syksynä ystävätapaaminen Hartolan markkinoilla. Nyt markkinat ovat koronan takia peruuntuneet jo kahtena syksynä. Viime syksynä emme antaneet pandemian estää tapaamista ja näin tapahtui tänäkin vuonna. Kohtasimme Anjan ja Juhanin naamarit kasvoilla Jari Pekan pihalla. Simo-koiruli odotteli autossa, kävimme vähän rapsuttelemassa korvan takaa.

Vaihdoimme kuulumisia, paljon olisikin päivitettävää ollut, mutta tärkeintä oli tapaaminen. Yhteisiä muistoja on paljon vuosien saatossa muisteluvakkaan kertynytkin. Nyt ei enää jakseta tukka putkella rientää keräilymatkoille. Niitä muistoja onkin kertynyt koti- ja ulkomaalaisilta kirppareilta. Kuusi maata, Englanti, Espanja, Saksa, Ruotsi, Viro ja tietenkin Suomi. Voi meitä, hassut mummelit.😊

Nyt keräillään vain muistoja, kipot ja kupit ovat katoavaisia, mutta muistot ovat meille lahja elämältä.

Anja-ystäväni on kirjoittanut elämänsä muistot talteen kirjaksi. Hieno saavutus, arvostan ja onnittelen.

Minulla oli eilen oikein jouluinen tunnelma kun sain lahjaksi ystäväni kirjoittaman kirjan. Olen niin iloinen ja kiitollinen. Kiitos, Anja.
 

Syksy on jo meillä, kesävieraamme ovat lähdössä suurin äänekkäin parvin kohti lämpöä ja aurinkoa.

Hyvää matkaa ja tervetuloa taas keväällä!

lauantai 11. syyskuuta 2021

Silloin kun perunamaat kukkivat.

Luimme kirjan, joka innosti meidät lähtemään kesäretkelle Hattulaan. Anneli Kanto: Rottien pyhimys. Kirjan nimi herätti mielenkiinnon. Kannatti lukea, historia on usein yllätyksiä täynnä.

Pyhän Ristin kirkko Hattula

Kirkko rakennettiin omassa pitäjässä valmistetuista tiilistä ja se valmistui katoliseksi kirkoksi. Opas kertoi, että vieläkin Hattulassa käy pyhiinvaeltajia ulkomailta asti.




Tämä hauska kuva kirkon eteisessä aiheutti aikanaan pahennusta. Siinä 1500-luvun paljaspeppuiset veijarit kisaavat, mittelöivät voimiaan köydenvedossa. Tätäkin tapahtumaa Anneli Kanto kuvailee sanallisesti kirjassaan.

Pyhä Yrjö
Kirkon kaikki sisäseinät ovat koristellut maalauksilla.

Pyhä Birgitta 1400-luvulta.

 Padasjoen kirkossakin on ollut veistos Pyhä Birgitta, se on lahjoitettu Helsinkiin Kansallismuseon kokoelmiin  vanhan kirkon palon jälkeen. Patsas onnistuttiin pelastamaan.


Hattulan uudempi kirkko.

Kannattaa poiketa Pyhän Ristin kirkossa jos Hattulan tienoolla liikkuu. Valokuvaaminen on vähän vaikeaa valaistuksenkin takia. Kirkko on kesällä avoinna yleisölle joka päivä, kannattaa varmistaa kellonajat etukäteen.

torstai 9. syyskuuta 2021

Näitä kuvia riittää.

Taas voisi laulaa:"Katson autiota hiekkarantaa..." Ei kesä vielä ole mennyt, mutta koulut ovat alkaneet ja sadekin uhkaa. Rannalla auringonpalvojat eivät enää viihdy.

Halusin vaan tulla katsomaan tuttuja paikkoja. Edellisestä käynnistä onkin jo aikaa kulunut.

Tänne on tullut uusia rantakalusteita, oikeaa taidetta. Hieno idea ja kunniakas päätös upeille puille, kaikkea ei tarvitse klapeiksi pilkkoa.
Uskoisin materiaalin olevan peräisin Ruissalon ikivanhoista tuulen kaatamista tammista. Harmillista kun minun kuvani eivät tee oikeutta näille taideteoksille.
Kelpaisi tuossa istuskella kesällä ja seurailla lapsosten kesäleikkejä, kuin silloin ennen.

 Mustat pilvet lähestyvät, sadehan siitä tuli.

Tässä nyt tykitän sarjatulella näitä kesäkuvia blogiin. Tarkoitus olisi syyskuun aikana saada kaikki kuvat talteen. Ties koska se väsy ja velttous taas iskee, onneksi nyt ei enää ole helteitä tulossa.

Vilkaisin ikkunasta ulos. Kas, kettuhan siellä taas jolkkaa häntä suorana kirkolle päin.

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Marjat, marjat.

Iltakävelyllä.
Vielä löytyy yllin kyllin vitamiineja.

Tuleekohan nyt ensi talvena paljon lunta, kun luonto on varannut linnuille näin paljon ruokaa.
Pitääkö vanha sanonta vielä paikkansa, että pihlaja ei vuodessa kahta taakkaa kanna. Jää nähtäväksi.

 Kaunista, kaunista.

tiistai 7. syyskuuta 2021

Historiaa, tositarinoita Turusta.

Näitä tarinoita lukiessa ei kannata mutustella sinisen hetken suklaata, tarvitaan kunnon törinää ja Åbo Slåtts struuttu. Ihan varovaisesti kuitenkin ettei verenpaine liikaa nouse.

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, se nyt ei ole mikään ihme, kun on syntynyt Suomen Turussa. Sukututkimuksen myötä vanhat asiat ovat vieneet ajan ja ajatukset. Uusia elämys- ja seikkailumatkoja ei tällä iällä enää pystykään toteuttamaan, siinä koronakin on auttanut. Nyhjätään vaan täällä kotona.

Kirjaa siis olin linnasta hakemassa, edellisen hain kaksi vuotta sitten, se kertoo 1600-luvun turkulaisista naisista. Tämä uusi täysin erilaisista turkulaisista. Veli Pekka Toropainen on historiantutkija, minusta on tullut ihan fani. Videolla hän kertoo tulostaan Turkuun ja esiäidistään Karin Hakolasta. Karin on minunkin: "Karin Jacobsdotter Bortsbölesläkt is your 12th great grandmother. ". Olen käynyt Tuomiokirkossa nostalgiaretkellä. Ilman tällaisten viisasten miesten tutkimuksia en mitenkään olisi onnistunut seuraamaan esi-isiä ja -äitejä näin kauaksi menneisyyteen. Karin oli kolme kertaa avioliitossa, nuorin puoliso oli Erkki Olavinpoika Spåra. Olen sukua molemmille puolisoille. Erkin veli Heikki Olavinpoika Spåra on minun: "Heikki Olavinpoika Spåra is your 10th great grandfather." (lainaukset, Geni)

Piti vielä mainita, että Heikki Olavinpojan vaimo on Karinin tyttärentytär Walborg. Erkin ja Heikin isä on Olavi Jaakonpoika Spåra, minun 11. isoisäni.

Linnan voutina on toiminut Karin Hakolan setä  joskus 1550-luvun tienoolla.

Nyt on ryhdyttävä lukemaan lukupiirin syyskuun kirja loppuun, sen jälkeen taas hiukset pystyyn nostattavaa Toropaisen pyövelitarinoita.

Raotetaan vähän struuttua ja otetaan pienet ärhäkän makuiset maistiaiset.😊

maanantai 6. syyskuuta 2021

Puunhalaaja Turun linnan puistossa.

Puunhalaajalla oikein "silmät hikoilivat" kun pitkästä aikaa pääsi käymään lapsuuden aikaisessa tutussa paikassa. Turun linnan puistossa kävimme pikkuveljeni kanssa vuonna 1951 lähes joka päivä, toki muinakin vuosina, mutta tuo oli tärkeä ja ikimuistoinen. Yksi päivä oli erityisen merkittävä, pikkuinen poika oppi täällä kävelemään. Olin niin ylpeä veljestäni ja olen edelleenkin. Veli asuu Teksasissa, hänellä on aina paikka minun sydämessäni.

Koronaa uhmaten hän uskalsi tänä kesänä tulla vaimonsa kanssa kotimaassa käymään. Tapasimme Turussa, meillä oli kaikilla maskit ja rokotukset. Selvisimme terveinä, nyt he ovat jo kotona USA:ssa.

Minulla oli erityitä asiaa linnan turistimyymälään, kerron siitä myöhemmin lisää.

Tämä kuva on esilinnan pihalta.

Tänne varsinaiselle linnapihalle meillä ei lapsina ollut pääsyä. Päälinna oli monia vuosia suljettuna pommitusvaurioiden korjausten aikana.
Onneksi vanha linna on onnistuttu pelastamaan. Tulta ja sotia uhmanneet kiviseinät ovat kokeneet paljon yli 700-vuotisen historiansa aikana.
Matkakumppani huolehtii ostoskassista, jännittävää luettavaa, historian havinaa.

 Linnan puistokin valmistautuu jo tulevaan talveen, ruusupensaissa kypsyy marjoja linnuille.