Viherpeukaloinen.

Pelakuun pistokkaat lähtivät hyvin juurtumaan.

Ensimmäinen nuppu on jo ilmestynyt. Pitäisikö tuo ensimmäinen poistaa? Auttaisiko se kasvin haarautumiseen?  En ole aikaisemmin pelakuita pistokkaista kasvattanut. Muistelen jostain lukeneeni, että paprikan ensimmäinen kukka pitäisi nipistää pois. Sopisiko se myös pelakuulle?

Viime keväänä ostimme kympillä neljä paprikantainta puutarhalta, saimme satoa tasan neljä paprikaa, jokainen taimi teki yhden paprikan. Tulikin arvokkaita paprikoita, rahaa meni 2,5 € per hedelmä ja koko kesän hoito ja huolenpito lisäksi. Maku oli oikein hyvä, kun jokainen taimi keskittyi kasvattamaan vain sen yhden ensimmäisen kukan. Jotain meillä taisi mennä pieleen.

Ikkunalaudalla avautuu kevään ensimmäinen begonian kukka.

Aikaisemmin olen kertonut yksinäisestä sorsapojasta, joka on pitkin talvea käynyt aterioimassa pihassamme. Muutamana päivänä pihaan on lennähtänyt kaksi sorsapoikaa, mitä ihmettä. Ovatko he nyt pari?  No, tänään se selvisi.

Reviirille on ilmestynyt rouva.

Kaikille riittää, naakat ja oravatkin saavat osansa. Tosi aurinkoinen päivä, kuvat vaaleita.

Tässä ollaan niin hyvässä sovussa, mutta päivällä joella sorsapojille tuli riitaa. Vedessä taisteltiin niin, että vesi vaan pärskyi. Kumpikohan on rouvan valinta?

 Viime päivinä olen seurustellut monta tuntia punatukkaisen tytön kanssa, Vihervaaran Annan. Muistanhan minä Annan teinityttö vuosiltani ja myöhemminkin TV:n sarjana katsottuna. 

Nyt Yle lähettää uudistuneen Annan Yle ykkösen ja areenan kautta. Areena pihtaa niitä jaksoja, näyttää vain viikon ajan kutakin jaksoa vasta esityksen jälkeen. No, enhän minä malta yhtä sarjaa montaa viikkoa tihrustella. Siispä Netflixiin. Ensin ajattelin olevani jo liian vanha lasten elokuvaa katsomaan, vaan koukkuunpa jäin. 

Alkuperäistä Vihervaaran Annaa tässä ovat vain henkilöt, Tarinat ovat uudelleen "sovitettuja". Sen huomaa viimeistään siinä vaiheessa kun Anna matkustaa Diana ystävänsä kanssa tämän Josefina-tädin palatsiin juhliin. Melkeinpä uskoisin L.M. Montgomerin tukehtuvan luumutorttuunsa jos hän olisi nyt ollut mukana Josefinan juhlissa. Huomaa, että L.M.:n alkuperäisestä tarinasta on kulunut jo yli sata vuodenkiertoa.

Jouduin itsekin aikamatkalle kun katselin Avonlean lasten leikkivän marmorikuulilla. Me saimme joskus vuonna kivi ja kanto eli n. 1946 tai oliko se 1947 Ameriikasta koululapsille tarkoitetun avustuspaketin. Siellä oli pussillinen marmorikuulia, en tiedä mitä materiaalia ne silloin olivat. Me emme kuitenkaan tietäneet mihin tarkoitukseen kuulat olivat. Mehän leikimme käpylehmillä ja hakohärillä. Tytöt harmittelivat kun niistä puuttui reiät, olisivat olleet hyviä helmiä. Vanhemmat takavarikoivat kuulat pikkuisille vaarallisina, pelättiin lasten tukehtuvan jos suuhun laittavat.

En muista mitä muuta siinä lahjapaketissa oli, mutta hammasharja oli niin kova, että sillä olisi voinut puhdistaa  kuratilsat saappaista. Hammaspulveri maistui mintulta ja oli litteässä peltipurkissa. Meidän hammaspulverimme meni ns. parempiin suihin. Kaadoimme veljeni kanssa jauhetta kämmenelle ja nuolimme sen siitä suuhumme. Ilmankos, minulla on vieläkin omat hampaat suussa.😁

***

Hyvää Kalevalan päivää!

"Nouse aina aamusilla tämän päivänki perästä!
Teepä meille terveyttä, siirrä saama saatavihin,
pyytö päähän peukalomme, onni onkemme nenähän!

"Käy nyt tiesi tervehenä, matkasi imantehena,
päätä kaari kaunihisti, pääse illalla ilohon!"

(Lainattu Kalevalasta)

Minulle oli postia,

 laatikossa eilen. Voi, mikä mahtava tunne, saada kirje ystävältä. Uskomatonta, joku ajattelee sinua. Taittaa paperin kauniiseen kuoreen ja liimaa postimerkin. Iloitsenhan minä sähköpostista ja puheluistakin ilman muuta, mutta kirje. Vau.  Lämpimästi kiitän ystävääni sanoista. 

Ps. Persiljat voivat hyvin, olisin voinut laittaa siemeniä rohkeammin ruukuihin.

*****

Risusavottaa jokivarressa.

 

Talvella täällä joella ei juurikaan tapahdu mitään kun veneet ja kanootit ovat talviteloilla. Nyt kuitenkin vastarannalle ilmestyi tuollainen hirmu vekotin.

Se on tehnyt selvää jälkeä puista ja puskista. 

Saattaapi siinä joutsenpariskunta kotiin palattuaan hämmästyä kun tuttu jokiranta on autiona ja paljaana. Mistä nyt turvaa löytävät sirkkuset, kerttuset, kuovit ja kurjet?

Siinä nyt on risukasat, kerput ja vitsakset siisteissä riveissä.

Pellon poikki kulkivat peurat.

Tässä kohdassa jo toivoin, että jokunen isompi koivu olisi säästynyt.

Olipa hetken ihanaa kun yksi kaunis koivu jäi kasvamaan.

 Lyhyeksi jäi sekin ilo, metsuri palasi ja palasiksi laittoi kauniin koivun.

Toki minäkin ymmärrän, että hoitotoimenpiteet ovat jokivarressa tarpeellisia, mutta tuollainen totaalinen jyräys hämmastyttää. Olen kuvitellut, että tuo pöpelikkö suojaa jokea ja Päijännettä pellolta valuvilta lannoiteaineilta. Kiinnostaa nähdä mitä tuolla rannalla seuraavaksi tapahtuu. No, pajut kasvavat nopeasti entistä ehommiksi.

Minulle tuo joki on ollut ilon ja onnen tuoja kaikkine luonnon ihmeineen. Eipä täällä varsinkaan viimeisen vuoden aikana ole mitään tapahtunutkaan. Jutun aiheetkin ovat supistuneet suunnilleen sellaisiksi, että eilen kettu juoksi kirkolle päin ja tänään Saksalan suuntaan. Voihan itku.

Muuten, tänään se jolkkasi taas kirkolle päin.😊

Jatkuu huomenna.

Ystävyys.

 Kesää odotellessa v. 2021.  Terveisin, Unelma

Ketuttaako? No, vähän.

 Ei ehtinyt kameran automatiikka ketun vauhtiin.

Meillä on täällä maalla etuoikeus saada seurata luontoa ihan läheltä, omasta ikkunasta. Usein ketun nähdessäni mieleeni tulee vanhoja tarinoita ja sanontoja.

Ketun viehättäviä ominaisuuksia on hyödynnetty tarinoissa kautta aikojen, mutta nykyäänkin ketun habitukseen törmää monissa yhteyksissä. 

Kaikkihan muistamme kettukarkit ja sen päällyspaperista askarrellut kassit ja pussukat. Mummit ja kummit ovat kutoneet karkkipaperin innoittamina kettupipoja, vanttuita ja kaulaliinoja. Kettutossutkin ovat kivoja. Kettuko se hännällään saa huiskittua revontuletkin taivaalle?

Kettumaisia sanontoja on hauska muistutella mieleen. "Happamia ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista" tai kuljetaan "ketunhäntä kainalossa". "Niin on rähjäinen kuin kapinen kettu". Onneksi nykyään rouvashenkilöt eivät enää kulje kettupuuhkat hartioilla, kettuhan tarvitsee nahkansa itse.

Aika vekkuleita ovat myös kettutarinat, osa vähän talvisiakin. Lapsuudesta muistan ketun ja karhun onkiretken avannolla. Erityisen hauskana pidin sitä tarinaa, jossa kerrotaan ketun jolkanneen talvisella tiellä väsyneenä. Huomasi sitten isännän matkaavan reellä sitä kohti, neuvokas kettu heittäytyi tielle ja tekeytyi kuolleeksi. Isäntä ilahtui helposta saaliista ja heitti kettureppanan reen perään. Repo siinä nautti ilmaisesta kyydistä ja hyppäsi takaisin metsään köröteltyään tarvitsemansa matkan.😊

 Juuston ystävänä on pakko mainita vielä se tarina ketusta, korpista ja juustosta.

Tällaisia "faabeleita" tämä korona täällä teettää.

Helmikuun helinöitä.

 Tilasimme netistä kasvivalon, se näyttää ihmeellistä  sinistä valoa, myös ihan tavallista loistetta voi valita. 

Leikkasin pelakuun pistokkaita vesikippoihin. Innostuneena nyt seuraamme onnistuuko juurtuminen. Syksyllä kerättyjä persiljan siemeniä kylvettiin lampun alle pikku ruukkuihin. Jotain jännitystä tähän koronatalveen.

Tällaiselta näyttää kasvivalo jasmiinipensaassa illalla.

Meillä on täällä oma sorsa, ollut jo monena talvena. Oikeastaan niitä oli kaksi, mutta nyt on rouva jonnekin hävinnyt.

Ensin masu täyteen jyviä ja sitten pienet päikät, kun tuo oravakin ymmärsi lähteä matkoihinsa.

Talvipäivän kauneutta.

Polkujakin on lapioitava.

Joen vastarannalla raivataan rantapusikkoa, toki siinä jo melkoista viidakkoa onkin. Siellä on mukavia turvapaikkoja monille eläimille. Rytinät pitäisi saada loppumaan ennen lintujen pesintää. Saattaapi siinä moni keväinen tulija hämmästyä kun tuttua  kotikoloa ei enää löydykään.

Ruoppaavat kuulemani mukaan myös jokea. Tässä kohdassa minäkin jo hermostuin. Muokataanko pohjaa ihan rantoja myöten? Miten siinä käy jokisimpukoille, ne kun eivät voi lentää pois tai uida kalojen kanssa Päijänteelle.

Pitäisi kai kysyä ympäristösihteeriltä, ehkä siellä joku osaisi vastata.
 

Meitä oli tässä huushollissa kaksi jöröjukkaa, ei  uskallettu koronan takia mennä parturiin. Veijo lopulta kyllästyi ja varasi kahdelle hiustenleikkuun, olisi mukavampi katsella siistimpää kaveria. 

 

Onkin parempi kuvata meikämammaa takaa päin.

 

Kaunein kuva on tässä. Nyt ovat ensimmäiset taimet kohonneet mullasta. Persiljan sirkkalehtiä. Mukava seurata läheltä kasvun ihmettä.

Timanttisade.

 Täältä puun takaa sen ensin näin. Ihmeen ihanat jääkiteet tanssivat tuollaisessa "putkessa".

Koskaan aikaisemmin en ole tuollaista valoilmiötä katsellut, ainoastaan timantteja hangella ja oksilla.

Tavallisella kameralla tuota ihmettä ei pystynyt tallentamaan. Olisi pitänyt olla ehkä filmikamera, tuo oli kuin ilotulitus kirkkaalla aurinkoisella säällä. Lumikiteet suorastaan tanssivat ylös ja alas, miljoona pientä kipinää.

En ollut uskoa näkemääni todeksi. Oli pyydettävä kaveri katsomaan. Näetkö saman kuin minä? 

Yhdessä tätä suurenmoista näkyä ihastelimme monta minuuttia. Osa kuvista käytiin ottamassa ulkona parvekkeellakin, kun epäilin ensin ikkunalasin tekevän kepposia.

Olen pahoillani, että näillä kuvilla en pysty välittämään sitä ihmettä, jonka saimme kokea. Varmaankin tällaiselle valopylväälle jokin tieteellinen selityskin löytyisi, mutta minulle riittää tuo mielikuva timanttisateesta.

Illalla vielä valvoin ja mietin tuota kokemusta, olikohan tuo jokin merkki minulle. No, se selviää aikanaan. Mitään epämiellyttävää tunnetta siitä ei tullut, olipahan mukava ilotulitus syntymäpäivän kunniaksi. Saa nauraakin, minulla vaan on rikas mielikuvitus. On aina ollut.

Näitä ruudun takaisia jälleen.

Tämä on aina yhtä iloinen tapaus kun talven ensimmäinen pyrstötiaisparvi pyrähtää jasmiinipensaaseen.

Hetken saavat talipallot ja rasvamakkarat kovaa kyytiä ja yhdessä vilauksessa koko parvi on taas hävinnyt. Pyrstötiaiset eivät muiden tiaisten tavoin jää viipyilemään ruoan äärelle, vaan näyttävät olevan koko ajan vauhti päällä.

Vauhtia tässä on pidettävä kuvaajankin, jos jotain tositetta parven käynnistä mielii saada talteen.

Peura on nyt niin yksinäinen. Syksyllä tässä liikkui kolmen porukka, sitten kaksi ja nyt vaan yksi. Kylillä on nähty ilveksen tappaman ruhon jäänteitä. Ilvekset ovat lisääntyneet ehkä juuri runsaan peurakannan ansiosta. Ruokaa on riittänyt, eikä ole tarvinnut tyytyä kylän kissoihin. Autoilijat kiittävät.

 

Tammikuun yhdeksäntenä nähtiin vuoden ensimmäinen aurinkoinen hetki. Eipä tuo kaari vielä kovin korkealle noussut, hetken siinä viivähti ja katosi metsän taakse jättäen sinisen hämärän.

Leivoimme kääretorttua. Kyllä, nuo mme loppukirjaimet ovat ihan oikein, aikaisemmin olisin kirjoittanut loppuun ännän. Nyt on toiset ajat.

Pian tulee jo vuosi siitä kun olemme olleet vaan täällä kotona kahdestaan. Kesällä oli vähän vilkkaampaa, kun nuoriso kävi pihalla moikkaamassa mökkireissuillaan. Terassilla istuttiin ja juotiin kahvia.

Keskustelimme tässä yhtenä päivänä kuinka hieno asia on kun me viihdymme niin hyvin toistemme seurassa vielä näiden kymmenien vuosien jälkeenkin. Olemme oppineet antamaan toiselle tilaa. Tämä vanha rakennus on siitä hyvä kun tilat ovat kahdessa tasossa. Isäntä pääsee välillä verstaalleen "timpraamaan" tai toimistoonsa surffaamaan tietokoneella. 

Minulla on omat hommani noiden käsitöiden ja sukututkimuksen kanssa. Joitakin ohjelmia katsomme yhdessä tv:stä, mutta yleensä meillä on omat mieliohjelmamme. Näin talvella ja koronan aikana onkin televisiota katsottu normaalia enemmän.

Viimeksi ahmin kahtena päivänä kaikki jaksot  norjalaisen Atlantic Crossing draamasarjan, joka kertoi kruununprinsessa Märthan tarinan sotavuosina 1939-1945. Sarja on tosi hieno ja katsomisen arvoinen.

Sain itsekin uutta tarkempaa tietoa Norjan sota-ajan tapahtumista.

 

Sain taas huomata kuinka vanha olenkaan, kun muistan hyvin kuningas Haakonin kuoleman ja Olavin nousevan kuninkaaksi leskimiehenä. Kiinnostuksella myös seurasimme tyttöjen kanssa nuoren Haraldin taistelua suuren rakkautensa puolesta. Onneksi he sitten saivat toisensa, Harald ja Sonja.

 

Vielä yksi joulukukka ilahduttaa silmää.

 

Bonuksena muutama vierailija ikkunan takaa.

"Jäin tähän vielä tarkistamaan, että varmasti ehdit ottaa muutaman kuvan". Kiitos.