Niittykukkia naapurin ruohokentän laidalla.

Näin maailman kauneimman valkoapilan

ja metsäapilan.

Kesä kauneimmillaan. Puutarhasta kannon juureen on karannut valkoinen harjaneilikka.

Ukonkello

Valkoinen kurjenkello.

Harakankellot ja päivänkakkarat ilmestyivät kesän kuumimpina päivinä.

Pöhinää on riittänyt. Tuolla ruskealla on toiset kasvot selkäpuolella ja joku harsosiipikin pääsi kuvaan viikset vinksallaan.

Seuraavana kentän reunan valtasivat voikukat ja bellikset.

Tästä kaikki alkoi, toukokuun kylminä öinä lemmikit palelivat. Onneksi lämmin kesäkuu on korvannut pienen viiveen myös marjojen kukinnassa.

Näitä kukkakuvia olisi paljon lisääkin, mutta antaa nyt olla. Kuva ei kuitenkaan koskaan ole niin hieno kuin aito kukka, joka tuoksuu hyvälle ja kääntää terälehtiään kohti aurinkoa.

Öttiäiset ja naapurin kukkahömelö mummeli kiittävät tästä kukkakedosta. Täällä on ollut jokaiselle karanteenipäivälle jotain uutta katseltavaa ja ihmeteltävää.

Oli ihan pakko kuvata tämä tapahtuma aamulla.

Pian se tapahtuu.

Poksahdus.

Haluan talvella muistella tätä aamua, jos vielä elonpäiviä suodaan. Tämä korona on ollut hyvä muistutus siitä, että mikään ei elämässä ole täysin varmaa. Viisainta on vaan ihan rauhassa katsella luonnon kauneutta ja iloita siitä mitä nyt on.

 On ollut mielessä Psalminkirjoittajan sanat:"Joka korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy. Se sanoo: Herra on minun turvani ja linnani, häneen minä turvaan."...

Näin tämän haluan muistaa.

Sanon sen kukkasin,

                              Hyvää juhannusta kaikille. Pitäkää toisistanne huolta.

Valkoinen ja sininen.

 
Ensimmäinen idänunikon kukka avautui aamulla.

Pieni vaaleanpunainen ruusu on vallannut itselleen tilaa vuorimännyn alla.

Pikkuinen juhannuskimppu pihapöydällä.

Aamujen aamu.

On ollut niin ihana aurinkoinen aamu, suunnittelin jo virkistävää veteen pulahtamista. Valmentaja huomautti, että siellä on jo uimakavereita valmiina. No, ensin otettava kuvia.

Tuli mieleeni vähän lainata J L Runebergin kaunokieltä ja muokata tähän hetkeen sopivaksi, uskoisin että runoilija ei tästä pahastu.

"Halk' aamun ruskon auermaan. Käy lento joutsenen. Se laskee virran hopeaan. Ja soutaa laulellen. Se lauloi: "Auvo taivainen. On armas Suomenmaa."
 

Ennen soutelua kuitenkin ruokailtiin.

 
Lapseton pari näyttäisi olevan. Onkohan heillä vielä perhetoiveita?

Etsiiköhän rouva pesäpaikkaa?

 
Mihin rouva katosi?

Yhdessä etsitään aamupalaa.

Valokuvaaja täällä kauempana toivoo, että löytäisivät nyt ne lehtokotilot rantaruohikosta.

Jostakin olemme kuulleet ankkojen suorastaan rakastavan kotiloita. Miksipä ei yhtä hyvin maistuisi joutsenille.

Kotiloruokaa täällä löytyisi kokonaiselle ankkalaumalle. Ankat täällä tosin joutuisivat ketun saaliiksi.

Löysikö rouva jotain vedestä? Ei oikein saa selvää.

Valmistaudutaan taas melontaretkelle.

Herra joutsen vielä varmistaa, ettei valokuvaajasta ole mitään harmia. On hienoa kun kaula on kuin korkkiruuvi, kelpaa siinä päätä käännellä.

Joutsenet siirtyivät vähän eteenpäin ja muumeli pääsi vuorollaan veteen räpiköimään.

Uskokaa tai älkää, mutta aamu-uinnin jälkeen on niin tyttömäinen olo. :-)

Hetken ne loistavat.

Omenapuut. Ihmeen ihanat.

No, kukahan sieltä tänne paseeraa?  Ottaisitko kuvan?  Ei ole mitään kiirettä.

 

 Hei, kävisikö tällainen asento?

Otetaan kuitenkin kunnon profiilikuva.

 Syreenin kukkiessa tienoolla väreilee huumaava tuoksu. Monta kertaa päivässä käyn istumassa kuistilla ihailemassa omenan ja syreenin kukkia. Näitä hetkiä on hyödynnettävä koko pitkän talven varalle. Nyt on tämä päivä, voi kunpa saisi ajan pysähtymään tähän valon ja kukkien runsauteen.

Ehkä se salaisuus piileekin siinä kukkien hetkellisyydessä, ehkä emme niitä huomaisi, jos jatkuvasti olisivat luonamme.

  Vielä kerran, vedetään syvään henkeä ja nautitaan tuoksusta.

Ilmassa on runsaasti siitepölyä, osa päätyy jokeen.

 Pikkukalojen kanssa on mukava harjoitella vesijuoksua. Ensin ajattelin kirjoittaa, että kuva ei liity juttuun, mutta liittyyhän se. Tämä on minun pieni elinpiirini, ei voisi mitään parempaa olla. Elämälle kiitos.

 Kohta lennetään.

 Japanin ruusukvitteni.

 Uusi mustikkapensas.

 Ailakki,  ihastelen aina sen kaunista maljakon muotoista siemenkotaa. Pienet pyöreät siemenet ovat  kauniissa pikkuruisessa ruukussa turvassa.

 Amppelikukkia puutarhalta.

Karjalanneidossa on jotain taikaa, se kukkii aina vaan, koko kesän.

Näissä minun jutuissani ei ole päätä eikä häntää, eikä mitään järkeä, ovat siis minun näköisiäni.
En enää suunnittele mitään etukäteen, otan päivät sellaisina kun ne sattuvat tulemaan. Joskus valvon yöllä ja yritän löytää sellaisen nukkumisasennon missä ei mihinkään sattuisi. En kuitenkaan huolestu, voin jatkaa unia aamulla tai ottaa pitemmät päikkärit.

Ensi viikolla on juhla ja juhannus, yökin pitenee. Niin on aina ollut 21.06. kesäpäivän seisaus.

Niin, tuo varis ihan erityinen, paikkalintu, luultavasti poikamies ja kova kylpemään.