perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuosi vaihtuu



Vielä vähän aikaa voi nauttia näistä ihanista joulun kukista.

Vanha saharakennus on siivottu ja tyhjennetty, joulun ajaksi saha on koristettu joulun valoilla.
Ymmärtääkseni tämä rakennus on suojelukohde, ei saa purkaa. Toivomuksena olisi, että kunta ja yhteisöt järjestäisivät täällä kesäisin jotain toimintaa.
Vielä nyt viikonloppuna ja loppiaisena voi käydä ihailemassa sahan valoja. Kaunista.

Lämpimästi kiitän kaikkia ystäviä joulukorteista ja tervehdyksistä, olette ihania.


                Iloa ja onnea vuodelle 2022, koronasta huolimatta.

torstai 23. joulukuuta 2021

Joulu 2021.



 Joulukortti ja -merkkirahat lähetin tänäkin vuonna Kirkon Ulkomaanapuun. Pienen kasvimaan hoitaminen on varmaan ilo itse kullekin. Sain sieltä kortin sähköpostiin, otin kuvan tähän.

maanantai 20. joulukuuta 2021

Timanttinen talvipäivä.

Kuka piirteli rusetteja taivaalle?

Mukavahan tällaista taitolentoa oli seurata.
Pian on kulunut jo kaksi vuotta siitä kun Suomessa ensimmäisen kerran uutisoitiin tuntemattomasta Covin19 viruksesta. Ensin se tuntui hyvin kaukaiselta, kunnes lapissa löytyi yksi kiinalainen potilas. Ei arvattu silloin mitä täälläkin kohta tapahtuu. Maailma on muuttunut, ihmiset ovat maskien takana koronapassit taskussa ja toivovat pandemian pian loppuvan. Rokotuksia jonotetaan tai boikotoidaan, pelätään mahdollisia seurauksia, kun mitään ennakkokokemuksia rokoteaineista ei vielä ole. Käsittämättömiä juttuja salaliittoteorioista ja foliohattuhörhöistä liikkuu mediassa. Onkohan se pelko, joka ruokkii tuollaisia ilmiöitä tai sitten ihmiset  eivät enää luota omiin johtajiinsa.

Me vanhat täällä kotona istumme tumput suorina ja ihmettelemme, voimme vain toivoa selviytymistä ja totella terveydenhuollon ohjeita.

Jotenkin näihin uutisiinkin turtuu, enää ei tunnu missään viikonlopun tartuntojen lukumäärä, lähes kuusi tuhatta huh, huh. Väärin, kyllä se tuntuu järkyttävältä. Myötätunnolla ajattelen menehtyneiden omaisia ja ystäviä.

Erityisesti tänään ajattelen Il Divo kvartetin laulajia, he menettivät eilen koronalle yhden jäsenensä. Carlos Marin  menehtyi 19.12.2021. Täällä yksi hänen ihailijansa on koonnut Carlosin laulua ja valokuvia  talteen.

Onneksi Il Divon konsertteja ja lauluja on mahdollista kunnella netin ja levyjen kautta.


Meni nyt vähän ihon alle nuo koronamietteet. On turvauduttava tähän takuuvarmaan hyvämielen esitykseen, eli Chopanin Minuuttivalssiin. Tämä ihanuus oli minulla vanhassa puhelimessakin soittoäänenä. Usein annoin puhelimen soida pitempään, että sain kuunnella tuota hyvän olon musiikkia.


Finnair ei piirtele rusetteja.


Aurinko laskee iltapäivällä joulukuun yhdeksäntenä, talviset kuvat olen ottanut matkalla saareen.
 

maanantai 13. joulukuuta 2021

Talven tuntua.

Ruusuorapihlajan marjat säilyttävät hyvin värinsä talvella.
Tänä syksynä on ollut paljon aurinkoisia päiviä, marraskuu ei ollutkaan tavanomaisen synkkä ja loskainen.
Sakea pyry sai maiseman muuttumaan talviseksi.

Pian paistoi taas aurinko ja timantit loistivat kuin maaliskuun hangilla.

Ruusunmarjat odottavat tilhiparvea.
Sorsat tulevat joelta etsimään murua lintulaudan alta maasta. Räpylöitä palelee, on laskeuduttava heti alas niitä suojaamaan.

Kovilla pakkasilla olen usein ihmetellyt miten pienet tintit yleensä ollenkaan pysyvät hengissä talven yli. Mistä saa tarvittavan lämmön muutaman gramman painoinen tirppa tai nuori peura pitkine siroine koipineen kun talvella ruokakin on pakastettua. Luonto on ihmeellinen.


Rouva Heinäsorsan kantti ei kestänyt kuvaamista, oli noustava siiville.


 Nimipäivänä 02.12.2021.

Tämän postauksen kuvat voisivat hyvin olla tältä päivältä, aamulla paistoi aurinko ja nyt jo sateleekin hiljalleen lunta. Kuulumisia on vaikea kirjoitella, kun ei ole mitään kerrottavaa. Kremppatilannekin on pysynyt lähes vakiona, ei siitäkään ole mitään päivittelemistä. Onneksi. 

Onni on tuo puoliso, jonka kanssa kohta ryhdymme valmistamaan kala-ateriaa kahdelle, joululauluja kuunnellen.

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

No niin,

Nyt on pikku tirpoille pihabaarissa talven ensimmäinen kattaus valmiina. Yöllä oli satanut lunta, se on merkki isännälle, että jyviä pönttöön ja rasvapallot jasmiinipensaaseen. Kovan kysynnän takia jakelupisteitä on kolme ja neljäs syntyy siitä kun pikkuvarpunen valikoi itselleen suosikit ja heittelee ylimääräiset maahan. Bon appetit.

Keittiöön on ilmestynyt uusi aparaatti. Huh hei, mitenkähän tuotakin taas oppii käyttämään? Nuo laiteuutuudet vähän huolestuttavat meikäkokkia. Kun on opetellut ruokaa valmistamaan kolmea apuvälinettä käyttäen, puuhellaa, kattilaa ja paistinpannua. No, olihan siinä neljäskin, puinen kauha. Muoviset ja silikooniset kokkausvälineet olivat silloin vielä utopiaa.

Isäntä matkusti syksyllä Kokkolaan sukulaisiaan tapaamaan, silloin koronatilanne näytti vähän rauhoittuneen. Edellisestä käynnistä oli kulunut jo pari vuotta ja 95 vuotias tätikin siellä odotteli. Rokotukset kunnossa puolin ja toisin, siispä uskalsi lähteä. Nuoret sukulaiset siellä esittelivät tällaisen kätevän vempaimen, Airfryer. Kotona sitten heti nettiostoksille.

Onkohan tälle vekottimelle joku suomenkielinenkin nimi olenassa, googlataan. Hetkinen.

 Nyt tiedän, se on ilmafriteerauskeitin. Pitkä nimi, tälle on keksittävä joku lyhyt lempinimi, olisiko ehdotuksia.

Bataattiranskikset, tuleekohan tästä nyt sanomista kun ranskalaiset tehdään perinteisesti perunasta.

Hyvää tässä on se, että rasvaa tarvitaan vain nimeksi. Tässä yksi ruokalusikallinen, sekin vain sitomaan nuo yrttimausteet suikaleisiin. Tämän pienen annoksen valmistumiseen meni 11 min. Peruna saattaisi tarvita enemmän aikaa ja maa-artisokka kypsyisi nopeammin. Korin ollessa ihan täynnä suikaleita,  tarvitaan varmaankin aikaa enemmän. Suolasta en puhu mitään, sitä saa tuosta ketsupista.


 Tämän kokoisen annoksen söisi helposti yksinkin, mutta me olemme jo tottuneet jakamaan. Ei makeaa mahan täydeltä.

Meidän kahden taloudelle tämä laite on tosi kätevä. Tilasimme lisälaitteeksi vuoan, siinä on jo valmistunut muffineita ( silikonikupeissa ) , omenapiirakkaa ja laatikkoruokia.

Pakko on myöntää, että on meille turhempiakin laitteita hankittu. 

Vielä yksi hyvä asia, kaikki osat voi pestä astianpesukoneessa.

Ihanat paahdetut kasvikset, niissä on makua. Bon appetit!

 

Ps.Seuraavana päivänä.

Vuoka ja silikonimuotit.

Ritilä.

Olisi mukava herätellä tuo ruokablogi taas eloon ja postailla sinne tällä ilmafriteerauskeittimellä valmistettuja ruokia.. Katsotaan nyt miten elämä tässä jatkuu, riittääkö voimia.

Tänään vuoassa valmistui kinkkukiusaus.
Päiväkahville neljä muffinia.
Näistä voisi tehdä kuppikakkuja jos jaksaa vääntää koristeita. Lisänä on vaniljakastiketta, suklaata ja marjoja. Kakut paistuivat 8 min:ssa, en esilämmittänyt pannua.


Musiikkitestamentti


 Pitäisikö sellainen tehdä?

Eilen katselin televisiosta ohjelmaa, "Kun muisti pettää". Aihe kiinnosti kun tuota ikääkin on jo niin paljon, että pian en enää kehtaa postauksen tunnisteena käyttää "Noin kahdeksankymppinen".

Ohjelman vierailija, muistiasiantuntija Marko Mustiala, esitti kiinnostavan ehdotuksen.  Pitäisi laatia lista sellaisista musiikkikappaleista, joista on aikoinaan pitänyt. Jos sitten myöhemmin niin surullisesti tapahtuu, että muisti alkaa pätkiä, niin mieluisan musiikin kuunteleminen voi virkistää muistia tai ainakin auttaa kestämään. Tuossa on varmasti vinha perä, olen sellaista nähnytkin palvelutalossa.

Kun aloitin vapaaehtoisena ystävänä käydä Linda-palvelutalossa tapaamassa Anjaa kerran viikossa, hän sairasti alzheimerin tautia ja oli unohtanut lähes kaiken entisen. Anja rakasti laulamista, lauloimme yhdessä. Hämmästelin miten ihmeessä hän voi muistaa laulujen sanoja niin hyvin. Annoin vain ensimmäiset sanat laulujen alusta ja hän jatkoi onnellinen ilme kasvoillaan. Anja nukkui pois 93-vuotiaana.

Mitenkähän tätä listaa nyt pitäisi rakentaa? Voisi ehkä valita yhden tai kaksi jokaiselta eletyltä vuosikymmeneltä. Tuleekohan tästä vaikeaa? Päätän ottaa rennosti, listahan voi elää ja muuttua mielialojen mukaan, nyt kun vielä osaan deletoida ja näpytellä.

Ensimmäiseen kymmenvuotiskauteeni liittyy vahvana mielikuvana Markus-setä ja Malmstenin Mikki-hiiret. Ehkä kuitenkin sota-ajan lapsena valitsen "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Siitähän lapsonen sai turvaa ja lohdutusta.


Turun kaupungin lahja koululaisille 1950-luvun alussa oli nuorisokonsertit uudessa konserttitalossa, vieläkin tätä kirjoittaessani muistan sen haltioitumisen, jota silloin tunsin. Siihen maailman aikaan köyhälle lapselle ei mitään suurempaa voinut olla kuin edulliset konserttiliput ja oikea sinfoniaorkesteri.
Kirjoitin tästä  blogissani joskus kauan sitten, täältä se juttu löytyy. https://mammanmaailma.blogspot.com/2010/09/aika-antaa-muistoille-kultakehykset.html
Näitä samoja haluaisin kuunnella edelleenkin. Tähän lisäisin vielä ensimmäisestä näkemästäni baletista, Joutsenlampi, "Pienten joutsenten tanssi"     Satumaisen kaunista. Tämä oli nuoruuteni vuosikymmen, ei ollut televisiota eikä levysoittimia meillä.

Oikeastaan voisinkin lopettaa jo tähän, näistä 50-luvun suosikeistani saisi jo sellaisen pitkäsoiton, että ei paremmasta väliä.

Kolmas vuosikymmeneni osui 60-luvulle, syntyi kaksi pienokaista ja musiikki vaihtui tuutulauluihin tai tämän kaltaisiin, " Keitä te ootte pienet veitikat, kun en mä tunne teitä, piupali, paupali...piupali paupali
kun en mä tunne teitä".
Taloon tuli televisio ja pikku kakkonen.  Löytyi kuitenkin äidillekin jotain uutta ja ihmeellistä. pakko oli Googlata, että löysin tämän,      Elvis ja "Muss i denn".  Myönnän, olin aivan myyty, tätä haluaisin kuunnella dementoituneena jos elämä sellaisen kohtalon antaa. ( Mieluummin näin kuvan kanssa ). Edit Piaf , Maria Callas, en osaa valita.

70-luvulla meillä oli sellainen järjestys, että minulle tuli kirjakerhosta joka kuukausi uusi kirja ja exälle Fazerilta uusi levy. Nansy Sinatra, Simon and Garfunkel, Johnny Cash ja Roger Whittaker vihelsi.  Aina soi ja lasten huoneissa "piupali paupalit" olivat vaihtuneet Michael Jacksoniin ym. , en minä tiedä mitä niitä silloin oli.
 
 Oho, nythän onkin jo puoli yö. On löydettävä piste.
80- luku, Barbara Streisand lauloi Woman in love.💕
Mitä ihmettä, fonttikin vaihtui. Tämä oli tässä. Olen liian vanha, ei kukaan jaksaisi tehdä näin pitkää soittonauhaa.
 Ehkä jo huomenna teen uuden listan, kun tästä puuttuu se tärkein lauluni "Pauhatkoonpa elon meri, purten kestää sen..."
 
 

perjantai 19. marraskuuta 2021

Ruska-aikaa koronan varjossa.

Lokakuussa tänä vuonna on ollut kaunista ruskaa ja se onkin viipyillyt, kun suuria myrskyjä ei ole ollut.

Terassilta on jo riisuttu kukat ja varjot. Nuo kalusteet ovat sellaisia keräilyeriä, joita on raahattu paikasta toiseen, maalattu ja fiksattu. Vanhoja ja lahoja ovat, kohta ei uskalla tuolille istua, saattaapi pyllähtää ketarat taivaalle.


Luontoretkellä syyskuun lopulla. Oli mukava nautiskella laavulla eväitä ystävien kanssa, tavallisesti me kuljemme täällä metsässä kahdestaan.
 

K-kaupan aiakkaat olivat toivoneet Covid-testipakkauksia myyntiin. 

Testi tehty, tulos negatiivinen.  18.11.2021. Pitäisi kai kohta harkita kolmatta rokotuspiikkiä.

Lukupiirin kirjan luin lokakuun alussa. Sen nimi "Mennä, meni, mennyt" jo järkytti, paksukin vielä ja pientä pränttiä. Kirjan on kirjoittanut Itä-Berliinissä syntynyt Jenny Erpenbeck, sinne kirjan tapahtumatkin sijoittuvat.  Aloitin lukemisen vaatimattomin toivein, mutta kiinnostuin ja ahmin koko opuksen saman tien. Ei pitäisi kirjaa nimen perusteella arvioida, hyvin se vastasi tekstin sisältöä kuitenkin.

Koronan takia lokakuun lukupiiri ei koskaan  kokoontunut. En saanut tietää mitä toiset piiriläiset kirjasta ajattelivat. Nyt on jo marraskuu, lukupiiri on edelleenkin pandemian takia "jäähyllä".

                                                                               *

Pimeää on, mutta kohta syttyvät joulun valot ja ennen kuin huomaammekaan on taas kevät.