torstai 23. maaliskuuta 2017

Tervetuloa sirkukseen, minä tarjoan.


Sunnuntaina Turun Artukaisissa oli isot messut, antiikkia ja kädentaitoja. Nukkekoti osastolle oli pysähtynyt hurmaava sirkus.

Olen luultavasti aina rakastanut sirkusta tai ainakin siitä asti kun yleensä tulin tietoiseksi tästä satumaisesta taidemuodosta. Luultavasti olin murkkuikäinen kun ensimmäisen kerran pääsin oikeaan sirkukseen Kupittaan puiston hiekkakentällä. Me notkuilimme alueella jo sirkuksen kaupunkiin tulopäivänä, katselimme eläinten ruokintaa ja teltan pystytystä. Joku isommista pojista pääsi apupojaksi, sai siitä pääsylipun palkaksi.

 Kerran alakoululaisena pääsin tivoliin karusellissa pyörimään, mutta ei se oikeaa sirkusta vastaa. Punaista limonaadia kuitenkin sai ja sahanjauholla täytetyn värikkään markkinapallon, sellaisen pieneen nyrkkiin sopivan. Samalla hurvittelu reissulla sain myös elämäni ensimmäisen pienen tyynyn purukumia. Pure Jenkki ja minähän "purin", mällystin sitä koko loppupäivän ja lopuksi sen vahingossa nielaisin. Hirveä kalabaliikki siitä syntyi, mutta eipä siitä sen kummempia seurauksia tullut koska tässä vieläkin sitä härdelliä muistiin näpyttelen.

Silloin kun televisio oli meillä uusi kuusikymmenluvun alussa ja vielä seitsemänkymmenluvullakin jouluisin nautimme tapanina Billy Smartin joulusirkuksesta. Sirkuksen tunnelmassa oli taikaa.

Billy Smartin joulusirkus täällä.

Klikatkaa kuvia isommiksi ja tutkikaa rauhassa, täältä löytyy kaikki, ennustajaeukosta voimamiehiin. Kuvia en yritäkään kommentoida, käyttäkää omaa mielikuvitustanne ja antakaa sirkuksen lumolle tilaisuus.😊











Voi vain kuvitella kuinka paljon työtunteja tämän sirkuksen rakentajilta on mennyt, yksityiskohtia on niin paljon. Valitan kuvien heikkoa laatua, valot antoivat heijastuksia, puhumattakaan innokkaan kuvaajan kameran tärähtelyistä.

Tämä näyttely oli iso ilo. Kiitokset Raunistulan nukkekotikerholle.😊

Sirkuksen kuvat ovat Turun Artukaisissa järjetetystä Kädentaito- ja antiikkimessuilta 19.03.2017.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Viikonloppu III ja kuntohoitoa


Viikonlopun kruunasi kahvihetki Naantalissa ennen kotimatkalle lähtöä.



Naantalin aurinko ei pettänyt tälläkään kerralla. Kaupunki nukkuu vielä talviunta, mutta asukkaat ja vieraat ovat jo virittäytyneet kevään odotukseen.


Rantaravintolan  aurinkovarjot ovat vielä huputettuina, laituri on hiljainen.


Rannan aurinkoisella puolella nautitaan kevätauringon suloisesta lämmöstä.


Sorsat palvovat aurinkoa Kaivohuoneen rannassa.

 

Merellä jää vielä kantaa, täällä ei ole avattua laivaväylää.


Cafe Delin asiakkaat ihailivat retkiluistelijoiden liikkeelle lähtöä. Siinä tehtiin muutama koekierroskin näytöstyyliin. Toisella rannalla näkyy Kultaranta.

Naantalissa kuvattu 19.03.2017


No niin, takaisin kotiin ja tähän päivään. Joutsenpari on viipyillyt joella jo muutamia päiviä, odottelevat jääpeitteiden sulamista järvillä.

Minulla on ollut tänään kummallinen päivä. Heräsin juuri kolmen tunnin päikkäreiltä ja olo on jotenkin auterinen. On parasta aloittaa selvitys aamusta alkaen. Selkäni on ollut monta viikkoa kipeänä, niinkuin täällä blogissakin olen kertonut. Turun matkallakin selvisin kipulääkkeiden voimalla. Pikkuveli Teksasissa oli myös saanut tiedon ongelmastani ja laittoi linkkiä tulemaan, vai oliko se hänen vaimonsa, se "pikkusisko" jota minulla ei oikeasti aikaisemmin ollut. Siellä teillähän on apua lähellä. Eipä ollut tullut mieleeni, vinkkiä piti saada maapallon toiselta puolelta.  No, asiahan ei tästä pahemmaksi taida mennä, soitin ja varasin ajan.

Aamulla kymmeneltä menin hoitoon ihan tähän lähelle. Luotin heti tähän hoitajaan, hän osaa asiansa, ei mitään vahinkoa satu. Oli turvallinen olo. En osaa kuvailla varsinaista hoitoa, tuntui kuin kaikki lihakset olisivat olleet jumissa, kipukohtia löytyi joka puolelta. Tunti siinä tumpuloinnissa taisi mennä, niin oli kuin viulunkielet lihakset tiukassa jännityksessä. Hoito kyllä tuntui, mutta ei sattunut.  Kuntohoitaja Maaranen osaa työnsä, sain selvitystä vaivani aiheuttajasta ja lopuksi vielä yhden selkää tukevan voimisteluohjeen. Tuntien oman aktiivisuuteni voimistelun suhteen olen kiitollinen yhdetä ohjeesta, ehkä sitä ohjetta innostun noudattamaan.

Hoidon tuloksista en tässä vaiheessa vielä osaa muuta kertoa kuin sen, että nyt on hyvä ja rentoutunut olo. Huominen aamu sitten näyttää onko paranemista tapahtunut. En mitään ihmettä odota, kun vaiva on kehittynyt seitsemänkymmenen vuoden aikana, niin ei kannata odottaa paranemista yhdessä yössä. 

Näinä päivinä on molemmilla lapsillani syntymäpäivänsä. Tuntuu uskomattomalta, että ne pienokaiset jotka minun hoitooni lahjaksi elämältä annettiin ovat jo puolivuosisatansa ohittaneet.
Onnea ja siunausta lapsilleni.💓💓

Viikonloppu II




Jos Turussa käymme sulan maan aikana, niin mahdollisuuksien mukaan käydään kävelemässä  Ruissalossa, Yleistä käytävää tai promenadia kuten vanhat sanoivat. Autojen aikakautena ajetaan Saaronniemeen asti, nostalgiapyörähdys Honkapirtillä ja kierros Jarno Saarisen tiellä.

Lintujakin yritin bongata, tuo taitaa olla  jokin kyyhky.



Ruissalon tammet ikivanhat järkäleet, terhot sileitä kuin jalokivet, tällä iällä ei enää kerätä taskuja täyteen. Ihana nähdä tuo uljas puu nyt kokonaan, jokainen oksa ja kaarnan muoto näkyy kun lehtiä ei vielä ole. Saa halailla jyhkeää runkoa ja tuntea keväisen mahlan voimaa.



Kaukaa katsoen tämä puu näyttää ihan punaiselta, se on aivan kukkaan puhkeamaisillaan. Olin niin ihastunut puun väriin, että jäi tarkistamatta oliko se leppä. 😊


Uimahuone on kuin koru, siitä on aina hauska napata kuva.


Uusi laituri, somat tuolit kertovat kulkijalle ettei pidemmälle sovi astua.




Näkymä on kansanpuistosta Pikisaaren suuntaan. Punaisen merimerkin kärjen kohdalla on valkoinen entinen luotsin talo, saattaa siellä vieläkin luotsi asua. Serkkuni nuori perhe asui siellä alivuokralaisena, minä usein vieraana. Seurasin siellä luotsin lähtöä saapuvaa laivaa ohjaamaan. Hän juoksi alas laiturille, hyppäsi moottoriveneeseen ja ajoi laivan viereen. Vene kiinnitettiin laivan kylkeen ja luotsi kiipesi käysitikkaita ylös alukseen.

Väylä on kapea ja sitä on välillä ruopattava syvemmäksi kun joki tuo maa-ainesta virtansa mukana. Sinne eivät vieraat kapteenit yksin uskalla kalliine lasteineen aluksiaan ohjata.

 Luotsin talon vasemmalla puolella rannalla ei ollut asuinrakennuksia, ainoastaan venetalaita ja saarelaisten paatteja. Kesällä täytyykin käydä tarkistamassa vieläkö terva tuoksuu Pikisaaren rannoilla.


Hyvä rouva, seuraa johtajaa. Siipisulat ensin järjestykseen, ukkoseni.

*

Turku on aina sydämessä, ehkä minulla enemmän se vanha Turku, omaa murretta puhuvine asukkaineen. Raitiovaunut ja keltasetvaarat, rähjäiset takapihat ja laskikuskit haisevine rattaineen ja torimummot myymässä hakkulihaa, kaikki oli silloin niin selvää ja yksinkertaista. Ylivertaisena elämää sykkivä joki. Onneksi on muistot.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Keväinen viikonloppu Turussa. I


 

Luostarin puutarhassa kukkivat taas uudet kukat. Luulisin, että meidät  siellä jo tunnetaan kun usein Turussa käydessämme Birgittasisarten vieraskodissa asustamme. Tosin en tiedä ovatko sisaret työkomennuksella Suomessa vai asuvatko täällä vakituisesti.  Minun on huonon kasvomuistini takia vaikea tunnistaa tai erottaa sisaria toisistaan, kun heillä on aina samat tummat kaavut päällään ja Väinämöisen lakkia muistuttavat päähineet lisänä huntu tietenkin, musta kangas ja valkoinen ristikko pään päällä. Yritän etsiä tähän linkin.  En ole rohjennut pyytää sisarilta kuvauslupaa.

Tällä kerralla vieraskodissa olikin paljon väkeä kun Turussa järjestettiin  messukeskuksessa suuret kädentaidon- ja antiikkimessut.  Kuvia laitan myöhemmin.


Perjantaina lähdimme kotoa vesi- ja räntäsateeseen. Liikenne oli yllättävän vilkasta, suuret vastaantulevat rekat kuoruttivat automme räntäsohjolla kurjan näköiseksi. Onneksi matka kuitenkin sujui hyvin ja Turussa meitä odotti kaunis keväinen sää.  Synnyinkaupunki otti tulijat hyvin vastaan.


Lauantaina mies  lähti luentojaan kuuntelemaan ja minä olin sopinut lapsuudenystäväni kanssa tapaamisesta.

 Läntisellä rantakadulla liikkui paljon väkeä. Kevät on todellakin nyt täällä.
Tänne minäkin suuntasin heti kyläreissuni jälkeen.

Ystäväni asunnolle on matkaa noin kuusi kilometriä. Edellisenä iltana jo soitin hänelle kysyäkseni bussivuoroista, lähtölaiturista, ja bussista jäämisestäni. Ystäväni selitti ja minä tarkensin ja kysyin taas, voi mikä vekslaus ja kohellus. ei hitsi en taida mitenkään sinne osata kun ei ole navigaattoria apuna. Onneksi järki taas alkoi raksuttaa ja muistin mittariautot.  😊 Miksi ihmeessä meillä pula-ajan lapsilla on niin korkea kynnys loikata pirssin kyytiin ja antaa ammatti-ihmisen viedä perille? Vitsi, että tuo säästäminen on niin juurtunut kalloon, että mitään helpotuksia arkiseen elämäänsä ei edes muista olevan olemassakaan.

Paluumatkan tietenkin tulin maantien ässällä, eihän tuo tuhlaaminen sentään ihan hulvattomaksi saa mennä. 


Auran rannat sykähdyttävät aina. Ravintolalaivoilla jo näkyi liikettä, pian avataan, niinkuin nuo kaksi tuolla ylempänä tuumasivat.



Näitä pieniä suloisia patsaita on rannan reunakiville piilotettuna, ihan pieniä ovat n. 10 - 12 cm korkeita. Olisi kiva tietää kuinka monta niitä on?


Lokit ovat jo saapuneet, pitäisi vielä lajikin määrittää, että voisi laittaa merkinnän  100 lintulajia listalle.

Tämä omituinen paatti hoitaa nyt förin virkaa, toivottavasti kesäksi tulee vanha kunnon lautta taas takaisin.

Kuvat ilta-auringon valossa.  Päivän toinen rantakävelyni. Päivä oli onnellinen ja väsyttävä, ei tarvinnut unta odotella, hetkessä sippasin. Jaloissa ja selässä tuntui kävelyt kun koko talvi on mennyt sisällä liukkaita kelejä pelkäämässä. 



Turun kauppahalli on uskomaton paikka. Olen kuullut hallien joissakin kaupungeissa näivettyvän ja kuolevan suurten markettien viedessä asiakkaat. Turussa on toisin. Väkeä oli lauantaina kahden jälkeen kuin pipoa, hyvä, että sekaan mahduin. Hallissa on tehty muutoksia vanhaa tyyliä kunnioittaen. Samoja tuttuja kauppoja on tosin entistä vähemmän, mutta on muitakin kuin Reino Jokisen lihakauppa. Lähteneiden tilalla on  tarjolla etnisiä ruokia katukeittiön tapaisesti, aitoa suomalaista ruokaa unohtamatta. Ruokailijoita oli niin paljon, että vapaata tuolia en löytänyt mistään. Oli turvauduttava sellaiseen pystybaarihommeliin. Onnistuin kuitenkin kiipeämään tuoliin ilman sen isompia kommelluksia, muistelin kuinka joskus Stokkalla putosin rymistelin sellaisen pitkäjalkaisille tarkoitetun rakennelman sylistä. 

Se minun lounaani on tuossa kuvattuna, oli tosi hyvää 7€, eikä tarvinnut jonottaa ja odotella. Suosittelen, tämä ruokailu on elämys. Harmi vaan, että mies ei päässyt mukaan tällä kerralla. Halli on sunnuntaina suljettu. Jos käytte Turussa niin älkää missatko kauppahallia.

Tästä viikonlopusta tulee ainakin kaksi juttua lisää. Nyt on lähdettävä uimaan ja senjälkeen tarkistamaan mustikkapensaiden suoja-aitoja. Bambi tuossa poukkoili, äsken huomasin tätä kirjoittaessani.  Kiva olla taas kotona.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Voihan se olla niinkin...



Vielä yksi pöllökuva, tähän kantoon on siis veistetty kolme pöllöä.

Kannoista ja veistämisistä tuli mieleeni klapipinot, niitä täällä maalla on melkein jokaisen talon seinustalla. Uutisten mukaan isännät rikkovat lakia, voihan kääk! Minulla on sellainen käsitys, että aina on kautta maailman sivun klapit pinottu torpan seinustalle kuivumaan, varsinkin saunan taakse
tai liiterin seinälle.  Täällä opastetaan suomalaisia klapin pinoamisen saloihin. Koskahan viskaalit ovat tuommosenkin lakipykälän keksineet ja missä vaiheessa alkavat sakkolappuja kirjoitella? En silti väitä lainlaatijan olleen väärässä. Tehdään vaan pinot kahdeksan metrin päähän talosta, täällä keskustassa saattaapi kuitenkin tulla tontin raja vastaan ennen sitä.




Kävimme tänään Lahdessa ostamassa uuden puhelimen. Kotimatkalla Vääksyssä köröttelimme vaalean pakettiauton perässä ja sitten pöntössä räpsähti. Nappasi meistä perhekuvan. Aika näyttää paljonko potretti maksaa ja tuo samalla  lisähintaa kännylle. Isosti ei hurjasteltu auton mittari näytti noin 5 km/h ylinopeutta.

 Toivoa sopii että tuo vempain nyt tulee käyttökuntoon kun sen hankinnallekin oli jotenkin miesmäinen syy. Oli hankittava uusi puhelin kun kameraan on tullut jokin vika. ☺ No, onhan tuo vanha Nokia jo antiikkinen eikä siinä kameraa ole ollutkaan.

Vanha minunkin Nokiani on, mutta se on niin kaunis, en millään hennoisi siitä luopua. Pienikin se on näihin uusiin tietohirmuihin verrattuna. Onneksi nyt on tilaisuus kokeilla tuota uutta täällä kotona. Osaanko ollenkaan hiplata noita ohjelmia esille ja onnistunko soittamaan ihan tavallista puhelua tuollaisella?  Haasteita riittää, aina jotain uutta pitäisi osata. En kuitenkaan kaipaile niitä aikoja kun seinäpuhelimesta veivattiin sentraalisantraa valitsemaan haluttua numeroa. "Haloo, haloo, yhdistän".

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Muisti-infoa kirjastossa.


Osallistuimme tänään kirjastossa Päijät- Hämeen Muistiyhdistys ry:n järjestämään tilaisuuteen.


Mitään luentoa ei ollut, saimme henkilökohtaisesti kysellä mieltä askarruttavista asioista. Painotuotteita keräsimme kotilukemiseksi kiinnostuksemme mukaan.


Näillä  ohjeilla pärjää jo ensi alkuun.


Tämä ( i ) lause on minulle oikein mieluisa, siksi haluankin tallentaa sen tänne blogiin kun irralliset prosyyrit helposti katoavat.

"Normaali ikääntyminen ei vie muistia eikä kykyä uuden oppimiseen. Heikentyneen muistin taustalla on aina jokin syy, joka tulee selvittää."

Siis vanha sanonta; "Oppia ikä kaikki" , pätee edelleenkin. Hauskempi on tämä; "Vanhakin koira oppii uusia temppuja".

Mitä tästä opimme, ennakkoon ei kannata huolestua muistamisestaan, siitäkin huolimatta että ikätovereista moni jo onkin muistojensa tuolla puolen. Kannattaa pitää huolta itsestään ja perheestään, terveistä elintavoista. Jos kuitenkin sairastuu, niin apujakin löytyy, rohkeasti vaan lääkäriin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Elämä on arvokasta kuitenkin.

Kohtalomme ei aina mene omien toiveiden ja odotusten mukaisesti, mutta iloitaan tästä hetkestä ja luotetaan siihen että elämä kantaa.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kootut selitykset


No niin, eilen tuli Teksasista kysely, missä postaukset? Mikä vointi?  Siispä, 'täältä pesee ja linkoaa', kääk, vanha kulunut sanonta, mutta niin on mummelikin.

Kremppoja täällä kierrättelen, kun yhdestä selviän niin toinen jo odottaa vuoroaan. Niinpä niin, elossa ollaan, vielä tunnetaan luissa juilimiset.

Parin viimeisen viikon aikana on reistannut selkä, sitä ennen kuljettiin keppien kanssa syksyn viimeisen metsäretken jäljiltä, hädintuskin oli silloin selvitty Akuutissa tehdystä sydämen tahdistuksesta. Ja niin edelleen, jne,  kuka niitä vanhoja muistaa.

Tuo vesi, se on hyvää juotuna ja se on ainoa elementti jossa selkään ei satu yhtään. Vesijuoksusta olen nauttinut, mutta eihän sinne altaaseen voi jäädä oleskelemaan kun ryppyinenkin on jo valmiiksi. Ei ole huvittanut istua koneen äärellä ollenkaan. Siinäpä ne tärkeimmät.


Piilokuva, löytyikö pöllö?

Tuo postauksen ensimmäinen kuva jo johdatteleekin varsinaiseen asiaan. Suomi 100 vuotta lintubongaukseen,
100 lintulajia Bird Life Suomi Finland, tämä on se minun juttuni tällä erää. Joella on elämää.


Näitä lintuja ei lasketa mukaan bongaukseen, osuivat vaan lenkin varrelta silmiin. Myrskyn kaatama puu on saanut uuden ilmeen.



 Ei kelpaa tämäkään Bird Lifelle. Mukava menopeli kuitenkin, ainahan ihminen on halunnut lentää.


Kaukana on koskikara, mutta tästä saan kuitenkin yhden nimen listalla ruksatuksi. Tämän surkean  kuvan takia olemme käyneet Saksalan sillan luona jo monta kertaa, olisimme halunneet paremman kuvan. Lintua ei vaan ole enää näkynyt. Netin mukaan pesiviä koskikaroja on vain noin 250 paria, huolestuneena seurataan tilannetta. Toivottavasti tällä linnulla on pesä sillan alla kiven kolossa sinne eivät kissat pääse.


Listallani on jo monta lintua, kaikki koskikaraa lukuunottamatta olen bongannut omalla pihalla. Tulokset aion pitää omana tietonani koska en ole pätkääkään kilpailuhenkinen. Nautin vain luonnon ihanuuksista ilman paineita.


Tilhet ovat yleensä tulleet koristeomenapuun hedelmiä syömään isona parvena. Nyt seurasin kuitenkin tätä pariskuntaa. He olivat kaivanneet vähän yksityisyyttä ja tulivat pihaan kahdestaan. En ehtinyt ottaa sitä somaa kuvaa jossa pariskunta naposteli yhteistä pikkuista punaista omenaa.  Omenoita on vielä paljon puussa, mutta se yksi oli erityinen, se oli HEIDÄN omenansa.


Lisää ikkunasta napattuja kuvia. Meillä on nyt ikkunalaudalle varattuna yksi kamera tilanteita varten. Monta mukavaa juttua on mennyt sivu linssin, kun kameraa on rynnätty etsimään milloin mistäkin. Nopeus on valttia näiden kaunokaisten kanssa.



Yksi kolikko koskessa? Toivomuslähteellä? Ei nyt sentään. Kuva on meidän joesta, sillalta. Kulkija on varmaankin toivomuksensa esittänyt, uskon sen toteutuvan, niin hieno on tämä joki.


Tänään oli mukava päivä, välillä paistoi aurinkokin. Satamassa tapahtui kaikenlaista kivaa. Suunniteltu postihiihto ei sääolosuhteiden takia toteutunut, reitille oli tullut suuri railo. Aamupäivällä rannan tuntumassa pystyi vielä hiihtämään, latuja ei oikeastaan enää näkynyt.


Kelkat olivat suosittuja ja polkupyörät.


Mölkkyä pelattiin uuden laiturin työmaalla. Tuo mölkky on kiva peli, sitä voi pelata nuoret sekä vanhat. Pelivälineet eivät ole kalliita, eivät saastuta luontoa ja jännitystäkin saadaan jos kilpailuhenkeä löytyy.


Lopuksi vielä kuva hänestä, joka on aina valmis kokeilemaan jotain uutta. Ihailen ja arvostan.💕