lauantai 21. maaliskuuta 2015

Onnellisuuden päivä 20.03.2015


Olen ajatellut aloittaa polkupyöräilyn uudelleen.  No, en sentään. Tänään oli auringonpimennys ja kaikkea muuta kivaa. Lahdessa osuin tämän soman pyörän kohdalle, en malttanut olla kuvaamatta.


Täällä olikin kokonainen pikkuinen butiikki tulvillaan laventelin tuoksua. Ei tästä sen enempää, tietenkin minun romanttinen sieluni ilahtui näistä hempeistä väreistä. Pieni päiväretki Lahteen.
                                                               
                                                                         *

Todellista onnellisuutta saimme kokea illalla kirkossa. Saimme osallistua hienoon konserttiin.


En tiedä kuinka usein meidän kotikirkossamme esiintyy näin upeita taiteilijoita, koska olemme melko uusia  vakituisia asukkaita.  Hyvältä kuitenkin näyttää pitäjän kulttuuritarjonta.

Oli "Sibelius 150- vuotisjuhlakonsertti", esiintyjinä Jorma Hynninen ja Kalevi Kiviniemi.

Tämä tilaisuus oli varsinainen mielenkohottaja. Monenlaiset ajatukset  valtasivat mielen heti alussa kun urkujen pauhu täytti mahtavuudellaan kirkkomme holvit. Tuntui jotenkin epätodelliselta, että saimme nauttia näiden suurten tunnettujen taiteilijoiden esityksistä täällä kotikylällä.

Oikein tekisi mieli kysyä Jorma Hynniseltä, että onko suurikin ero laulaa New Yorkin Metropolitan-oopperan lavalla tai hiljaisille hämäläisille? Kalevi Kiviseltä voisin kysyä, että onko suurikin ero soittaa Pariisin Notre Damen urkuja kuin soittaa meidän kirkkomme urkuja. Ero on varmaankin suuri myös kuulijoiden välillä. Osaan kertoa vain oman kokemukseni ja tuntemukseni kuulemastani.

Ajatukseni ennen alkua: " Päätin nauttia jokaisesta soinnusta ja minuutista, tämä ei kohdallani ehkä koskaan enää toistu, tulee muita esityksiä ja konsertteja, mutta tämä on ainutkertaista tässä ja nyt. Konsertti ei ole minulle liian vaikeakaan, koska laulut ovat tuttuja Sibeliuksen musiikkia. Imen kaiken itselleni, he esiintyvät minulle pienelle mummelille jokivarren kirkossa, annan kuuloaistini kuljettaa minut uusiin ulottuvuuksiin."

Olen kokenut jotain unohtumatonta, arvokasta ja mikä parasta, se mitä minä konsertissa sain ei ole keneltäkään pois. Meillä jokaisella oli oma tilaisuutemme.

Hynnisen viimeinen laulu oli  Ristilukki. Laulu nosti tunteita pintaan kun muistui mieleen aikakausi laulun ensivaiheista.


Ristilukki

Tuoll' korpien kätköissä ruohikko on
ja paisteessa siell' auringon,
käy lukki niin suuri ja musta kuin yö,
Se saalista vaanii ja syö.
Säde päivän sen vangiksi väijyen käy
kun iltaisin verkkonsa taa hämärtäy.
Ja tullessa yön hän alkavi työn,
jok' ainoan sielun hän vangita voi
ja piinaten surmaa ne, oi.

Ja aurinko sammuu, sen kehrää ei näy,
se yön ikihelmahan käy.
Ja ihmiset sielutta harhailevat
vain tuntien tiet avarat.
Yön tummuus on heistä kuin hehkuva koi,
he säikkyvät kerran jos valjeta voi,
ja rientäen pois
näin eivätkö ois
ikivapaita - unta kun nähneensä vaan
he luulevat nukkuessaan.

Mutt' lukki se punovi pauloja ain',
yks' sielu ei lannistu vain.
Se sielu käy vapaana aikojen taa;
sen sankarit perinnöks' saa.
Ja mainetta, mahtia heille se tuo.
Mutt' rauhaa ja lepoa koskaan ei suo.
Se sankari on,
joka ain' kuolohon,
lukin verkkoja vastahan taistella voi,
sillä kaikki ne kaatuvat, oi! 

          Sanat Adolf Paul,   tekstin kopioin netistä Toivelauluja

Kevennyksenä lisään tähän erään konserttivieraan lausuman tilaisuuden jälkeen: "Kyllä nyt uruista viimeisetkin pölyt lähtivät." 

Onnellisuuspäivän ilta oli täydellinen.

28 kommenttia:

  1. Kylläpäs on ihana putiikki, voi tuota lilahtavan määrää!
    Teillä on ollutkin upeat esiintyjät ja varmasti mieleen painuva tilaisuus.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo butiikki kiinnittää huomion, vähän epätodellisen tuntuinen kuitenkin.
      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  2. Huh mitä lilaa, olisi minulle kyllä liikaa!Terveisiä Barcelonasta, täällä onkin erilainen kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää lomaa sinulle sinne Barcelonaan.Oi,oi, ne huikeat Gaudin rakennukset, niissä riittää hämmästelemistä.

      Poista
  3. Onpa suloinen polkupyörä!
    Itsekin olen ollut Kalevi Kiviniemen urkukonsertissa Konnevedellä ja istuin siinä ihan soittajan lähettyvillä. Tulipahan nähtyä ihan vierestä, miten hän eläytyi kokonaisvaltaisesti musiikin esittämiseen. Konsertin jälkeen hän tuli juttusilleni ja vaikutti oikein mukavalta ja lupsakalta mieheltä, mutta varmasti häneltä löytyy myös taiteilijan tempperamenttia.

    Aurinkoista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe, kommentistasi. Olen käynyt blogiasi katsomassa, mutta en saa kommenttia laitetuksi. Minun pitäisi kai liittyä jonnekin ???? En tiedä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ilmassa ihan väreilee kevät, kylmästä tuulesta huolimatta.

      Poista
  5. Butiikki näyttä todella houkuttelevalta ja pyörä on varmaan rekvisiitta, mutta kivapa sillä olisi ajella.

    Oi, Jorma Hynnisen Sibeliuksen musiikkia, urut ja kaunis kirkko. voiko enempää toivoakaan. Kaksi kertaa olen ollut Hynnisen kirkkokonserteissa, joulukonsertti täällä kotikirkossa ja sukujuhlien merkeissä vuosia sitten Leppävirran isossa komeassa kivikirkossa,Hynnisen kotipitäjässä. On hänellä suuri ääni, joka soi komeasti edelleen vaikka ikää on jo.

    Hyvää viikonloppua Unelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kanssasi, hienosti soi laulu yli seitsemänkymppiseltäkin.

      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  6. Varmasti ikimuistoinen konsertti!
    Jorma Hynnistä en ole livenä kuullut, muistaakseni, mutta teeveestä ja radiosta kyllä.
    Upeaa että teillä on noin hieno kirkko ja mahtava urkuri omassa 'kylässänne'!
    Hyvää viikonloppua sinulle, Unelma! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se oli. Uskomatonta, että tänne olivat tulleet. Kalevi Kivistö on Lahdessa urkurina, mutta matkustaa paljon maailmalla konsertoimassa.

      Poista
  7. Huikea konserttikokemus ja kuvailit tuntojasi kokemastasi niin hienosti, että virittäydyin tunnelmiin. Minä olisin viihtynyt myös sitä kuuntelemassa.
    Kyllä tuo fillari romanttiselta ja houkuttelevalta näyttää. saattaapa olla, että pyöräilyinnostus nipistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sen, aimarii, olisikin ollut hienoa, jos olisit ollut mukana.

      Ehkä tuolla kuvan fillarillakin voisi ajaa, mutta ensin sitä olisi vähän riisuttava. Kiva idea kuitenkin lahjatavarakaupan somisteena.

      Poista
  8. Oi varmasti hyvä konsertti. Kiitos.
    voisimme joskus pyytää häntä tänne pitämään konsertti.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin iloinen puolestanne, jos saisitte nämä taiteilijat vieraaksenne.
      Kiitos kommentista.

      Poista
  9. Miten hienon konsertin sait kokea,ainutlaatuisen kuten kirjoitit.Ja voi miten kaunis fillari:) Hyvää viikonloppua Unelma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella hieno konsertti.
      Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  10. Ai onko Lahessa noin ihana kauppa? Missä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahden ohitustien varrella on Kärkkäisen tavaratalo, siellä yhdellä käytävällä on tämä liike.

      Poista
  11. Ainutlaatuisen konsertin saitkin kokea, varmaan oli elämys!
    Elämys, jota ei halua unohtaa, tai ei unohdu helposti.
    Hieno polkupyöräkin oli siellä Lahdessa.
    Hyvää viikonloppua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämys todellakin, en millään meinaa uskoa, että tuo oli totta.

      Poista
  12. Ikimuistoinen konsertti, sen uskon. Hynnisellä on niin mahtava ääni, ja vielä urut taustalla, niin kyllä siinä pienen kirkon seinät pullistelevat.

    Ensin oli ulkona laaja tapahtuma ruumiin kulttuurille ja nyt vielä henkinen puoli hoidossa, kyllä teidän kelpaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän täällä on eläkepäiviä viettää, luonto lähellä ja maaseudun rauhaa.

      Poista
  13. Kiitos laventelintuoksuisesta postauksesta. Uskonpa, että täysillä nautit konsertista. Jorma Hynninen on yksi parhaimmista. Hyvää viikonlopun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma konsertissa oli mahtava. Meitä kuulijoita oli etukäteen opastettu säästämään aploodit konsertin loppuun. Se oli hieno juttu, mikään ei rikkonut hienoa tunnelmaa.

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Minäkin olen niitä paistanut, hyviä tuli.

      Poista