keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kevään ensimmäiset kukat pihalla.



Lumikellot jo kukkivat, krookukset ihan pian ja helmihyasintitkin ovat lumen alla valmistautuneet kevään tuloon.

Minulla on tuolla kuvakansiossa sellainenkin kuva lumikelloista, joka on otettu 12. helmikuuta, viisi vuotta sitten. Sinä talvena lunta ei ollut juuri nimeksikään.


Turun kauppatorilta hain kyytiin nipun tulppaaneja. En osannut päättää väriä, kaikki olivat niin ihania. Myyjärouva ratkaisi ongelman, ota kaikkia värejä.


Tämä yksi on ihan hassu, haluaa olla yksilöllinen.


Turussa on kaksi paikkaa, jossa haluaisin aina poiketa, kauppatori ja kauppahalli. Turkulaiset ovat yleensä melko pidättyväisiä aloittamaan keskustelua, tiedän sen omasta itsestäni, Turussa syntynyt. Toisin on hallissa ja torilla, näissä paikoissa aina on mukava jutella mukavia myyjien ja toisten asiakkaiden kanssa.

Ruissalon kylpylässä huomasin Espanjan ja Suomen  kulttuurieron yhdessä asiassa. Espanjassa ventovieraat ihmiset tervehtivät hississä, uima-altaalla tai hotellin käytävillä. ( asuimme hotellirakennuksessa )
Nyt Ruissalossa suorastaan pelästytin kylpylävieraita tervehtimällä heitä. Kuitenkin kävi niin, että ensijärkytyksestä selvittyään vieraat keskustelivat kanssani vapautuneesti ja jotkut olivat suorastaan iloisia  kun saivat juttukaverin. Aina tuli vastaus tervehdykseeni, mutta aloitten tein aina minä.

En minäkään aina ole juttutuulella, mutta "hyvää huomenta" ei kenenkään päivää pilaa, mutta pelastaa sen toki voi.

Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille.
Posted by Picasa

25 kommenttia:

  1. Minäkin olen Turussa suntynyt;) oletko sinäkin syntynyt Heidekenissa?

    Ah, lumikelloja, joita myyrät eivät minulle salli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman huomasin minäkin. Lenkillä olessa tietyömiehetkin tervehti. Töytyy kyllä sen verran puollustaa suomalaisia, että lapissa tervehditään lenkkipoluilla.

      Poista
    2. Lenkkipoluilla ihmiset ovat rennompia täälläkin, helppo huikata hyvät huomenet. Onhan se tietenkin selvää, että tuolla kadulla on jo niin paljon väkeä, että kaikkia ei voi tervehtiä. Täällä pikkukylällä mekin jo tunnemme monia asukkaita.
      Hymyillään, kun tavataan!

      Poista
  2. Kevään ensikukat, voiko parempaa ollakkaan! Täällä meidän tuppukylässä tervehditään kaikkia, niin omia kuin vieraita, sitten joku turisti joita asuu vuokramökillä, eivät vastaakkaan, katsoo vähän ihmeissään mikäs tuo on kun ei sanaa saa suustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lumikellot ovat sellaisia ilon aiheuttajia.

      Poista
  3. Sieltä se kevät puskee jään läpi, ihanat kuvat!
    Hyvää kevättä, nyt sen ennusteiden mukaan pitäisi vihdoin saapua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lupasivat jo virallisestikin, että terminen kevät on saapunut Helsinkiin.

      Poista
  4. Huomenta! Voisitko auttaa minua vähän? Täytyy ilmeisesti lähteä mieheni sairastumisen takia Espanjaan ja mietin miten teidän nettiyhteys järjestettiin? En oikein ymmärrä näitä asioita, mutta otan tämän läppärin mukaan ja? Minulla on täällä kotona ilmainen valokaapeliyhteys. Ostitteko sieltä jonkun liittymän? Toukokuun alkupuolella lähden, jos ei satu mitään yllättävää. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin olet Espanjassa menossa? Meillä on vain kokemusta Fuengirolasta.
      Laitan sinulle e-mailin.

      Poista
  5. Unelma, ihanaa odotusta..:)))
    Auvoisaa ja aurinkoista kevättä sinulle.<33333

    VastaaPoista
  6. Kauniita tulppaaneja (lempikukkani), erikoinen tuo yksi!

    VastaaPoista
  7. Ihanat tulppaanit! Tuollainen monivärinen kimppu on kaikkein kaunein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan seuraavaksi pihan tulppaaneita.

      Poista
  8. Lumikellot on sitten tosi kauniita kukkia, sellasia herkkiä..
    Kauniita tulppaaneitakin sulla siellä on iso nipullinen.
    Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikellot ovat yleensä ensimmäisinä ilhduttamassa silmää aikaisin keväällä.

      Poista
  9. Meillä on vielä paksusti lunta puutarhassa, mutta sinun kauniit kukkakuvat antavat kevään tunnun tännekin. Nyt ovat luvanneet onneksi lämpimämpää säätä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossapa nuo meidän pihan kukat sitten ovatkin. Suurin osa pihaa on vielä hangen alla.
      Tänään oli jo aamulla kolme plus astetta.

      Poista
  10. Sieltä ne pukkaa roudastakin rohkeasti vaan esille, on se luonto ihmettä täynnä. Täällä kukkivat nyt kliiviat ja amaryllikset.
    Minä olin viime kesänä suorastaan yllätyksestä sanaton, kun Suomessa kaupungissa tyttäreni kerrostalossa asukit tervehtivät vierailijoitakin, eka kertaa sellainen kerrostalo osui kohdalle. Mökillä taas on ihan luonnollista että tuntemattomat vastaantulijat huikkaavat tervehdyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulosta niin hienolta, kliiviat ja amaryllikset, upeita kukkia.

      Hyvälle mielelle siitä tulee, jos joku lenkkipolulla tervehtii. Nyt vaan odotetaan lumien sulamista, että metsään pääsee keväistä luontoa ihastelemaan.

      Poista
  11. kauniit kevàtkukat saavat pirteàlle mielelle.Lisàà aurinkoisia pàivià sinne pohjoiseen, terveisin Raita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Raita.

      Nyt on luvattu ensin sadetta ja sitten lämpenee, lumet sulavat.

      Poista
  12. Sinulla on jo kevätkukkasiakin. Minä tyydyn toistaiseksi vielä tulppaaneihin ja värini ovat niissä joko keltainen tai punainen. Olen kait pintynyt noihin väreihin.
    Täällä päin tervehtiminen on tavallista aivan ventovieraidenkin kesken. On kivaa, kun kaupassa vaikkapa juureshyllyjä katsellessa joku vierestä alkaa juttelemaan. Kuulun itse niihin, joka myös voi aloittavat keskustelun. Viimeksi tuli pitkät jutut puheltua jonkun miehen kanssa, kun katselin pilkkejä, enkä osannut valita.

    VastaaPoista