maanantai 9. heinäkuuta 2012

Metsäretkellä




Kesän ensimmäinen metsäretki oli oikein juhlaa, kun jalka taas kestää metsässä kulkemista, sopivasti mustikoiden kypsymiseen.


Metsämansikan punainen poski ruohojen joukossa on ilahduttava näky.


Pikkuista vanamon kukkaa on pysähdyttävä ihailemaan.


Kanttarellitkin jo varovaisesti ilmestyvät sammalten kätköistä.


Osa mustikoista on jo sinertyneet, mutta vaikea niitä olisi poimia, kun samassa oksassa on mukana vielä ihan vihreitäkin raakileita.


Tervetuloa lukijaksi, Lotta.
Posted by Picasa

20 kommenttia:

  1. Raakilemustikoita minunkin silmäni ovat vain poimineet, mutta ihan kohta!

    Edellisen postauksesi valkoisten kukkien hurmaavuus oli huumaavaa, kesämorsiamia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin ihanaa kulkea pitkästä aikaa taas metsässä. Ei menty polulta kauaksi, mutta sekin oli ilon aihe.

      Poista
  2. Metsä tekee sielulle hyvää ja tietysti myös kropalle, kun siellä pehmeällä alustalla tallustelee (jotkut kyllä jopa reippailevat). Mustikat kypsyvät ja kohta päästään keräämään. Olen antanut metsämansikoiden levitä pihallemme ja niitä on kiva napsia suuhun, samalla kun puuhastelee pihalla. Sulla on runsaasti valkoisia kukkia.

    VastaaPoista
  3. Meillä huomaa heti lenkeillä, kun marjat alkavat kypsymään, kun tämä meidän "marjamaakari", eli Mimi, pakkaa löytämään ne parhaimmat puskat. Popsii herkut suuhunsa. =P Metsämansikat ovat nyt parhaimmillaan, mutta mustikoiden kypsymistä saadaan vielä hiukan odotella. Sienistä en osaa sanoa, kun itse en tunnista kuin kanttarellin ja senkin yleensä vasta sen jälkeen, kun olen astunut niitten päälle... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli myös eräs vieraileva koiruli, joka marjametsässä tuli aina samaa puskaa verottamaan minkä pomija oli huomannut.
      Muutamia sadepäiviä vielä niin silloin jo sieniä löytyy.

      Poista
  4. Muutaman kypsän mustikan poimin juuri kotipolulta suuhuni.
    suurin osa vielä raakileita.
    Yhtään sientä en ole vielä nähnyt, mutta kaikki ajallaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet maistiaiset mekin vasta löysimme.

      Poista
  5. upeat kesäherkut.<333

    hyvää viikon alkua, unelma.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjasadon kypsymistä tässä odotellaan.

      Poista
  6. Miten odotankin että pääsen poimimaan mustikoita!

    VastaaPoista
  7. Metsässä ja suolla seikkailin minäkin. Mikä tuoksu ja luonnon rauha. Kotona on metsämansikoita, joten maistettu on, mutta suolla kaikki marjat olivat vielä raakoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomaasto taitaa pysyä kylmänä pitempään.

      Metsämansikoiden tuoksu on ihana.

      Poista
  8. Ihanat marjat kypsyvät nyt ja mustikoita tulee paikoin runsaasti.. Metsämansikat ovat niitä herkkujen herkkuja!
    Kauniita kuvia, metsämansikoiden ainutlaatuinen tuoksu melkein tulee tänne saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoita on mukava kerätä, varsinkin jos sato on runsas.

      Poista
  9. Metsäretket on niin ihania! Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näitä retkiä taas osaa arvostaa, kun useita viikkoja joutui kotona istumaan jalka paketissa.

      Poista
  10. Näyttää tulevan hyvä mustikkasato. En ole vielä ehtinyt metsään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei ole kiirettä, ainakin viikko vielä menee mustikan kypsymiseen täällä etelässäkin.

      Poista