perjantai 25. toukokuuta 2012

Ihana aamu.




Elämä hymyilee taas. Tiistaina sain jättää kepit ja tukilastat. Askeltaminen ei enää satu, mutta nilkka on vielä jämähtäneenä suoraankulmaan. Nyt on vaan varovasti liikuttava, kyllä se nivel siitä taas norjistuu.



Taata toi minut aamulla autolla rantaan, vielä en voi kävellä viittä kilometriä metsätietä. Hiljalleen aloitellaan.
Edellinen kuva tältä paikalta on otettu valkovuokkojen kukkiessa, nyt on voikukkien vuoro.



Viiteen viikkoon en ole päässyt uimaan, mutta nyt nautin niidenkin viikkojen edestä. Järven pinta oli kauttaaltaan siitepölyn peitossa, mutta sehän ei minua haitannut. Oli ihana polskutella vedessä, jalkaan ei sattunut yhtään. Taata joutui jo komentelemaan minua pois vedestä, millään en olisi malttanut laiturille nousta.



Nyt ovat lemmikit pääosassa pihalla, niiden katselemiseen ei kyllästy. Juuri tällaista pihaa halusin. Kaikki on minikokoa, vielä jaksaa tätä pikkuista pihaa hoitaa.

Eilen näin kesän ensimmäisen vauvasisiliskon vipeltämässä seinustalla, ei sattunut kamera olemaan taskussa.



Aitapensaat kukkivat.

*
Kävin sitten keskiviikkona vuositarkastuksella, en laittanut glitteriä. :-)
Posted by Picasa

24 kommenttia:

  1. Hyvä, että elämä hymyilee :D Hui sua kun siellä kylmässä vedessä mulaat!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että alat päästä normaaliin vauhtiisi!

    Juuri tuollainen pitää puutarhan olla. Sitä olen nyt rakentanut kaikki nämä vuodet, mutta liika neliöt eli puolet liian iso, aiheuttaa omat vaatimuksensa. Nyt on meilläkin jo osa lemmikeistä auki.

    Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuntuukin hyvältä.

      Voiko teillä jättää suosiolla osan tontista metsälle? Meillä oli vanhassa mökissä niin. Nyt on jokainen metri käytössä.

      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  3. Uiminen on nautinto, ihan kateena katselen kuvaasi. Ja pihaasi kaunista! Multa hävisi se punainen lemmikki, täytyy katsoa, säilyikö sitä mökin puutarhassa. Mutta sininen ja valkoinen ovat nyt parhaimmillaan.
    Suotta olisit naisgynelle glitteriä, mutta hyvät naurut taaskin sain! Hyvä sinä. Hoida koipi kuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit uskoa, että oli mellevä tunne kun veteen pääsin.

      Se punainen ei taida olla niin vahva, sininen täälläkin valloittaa tilaa.

      Tuo glitteri juttu oli vähän sellainen "sisäppirijuttu", sen tuntevat vain ne jotka ovat lukeneet postaukseni "naurua etsimässä". Hih.

      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  4. Kiva, kun pääset jo ilman keppejä liikkumaan. Se on hieno hetki kun ne saa jättää pois. Ja uidessahan se nilkkakin alkaa taipumaan kivasti kivuttomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa päästä taas kävelemään ilman keppejä.
      Uinti on hyvää liikuntaa ja nyt vesikin on vielä senverran viileää, että veri alkaa kiertää jaloissa mukavasti.

      Poista
  5. Olenpa iloinen puolestasi että sait heittää kepit menemään:) Ja että pääset taas uimaan,pitkän tauon jälkeen.Toivottavasti se pian taas on entisessä kunnossa!
    Mukavaa viikonloppua Unelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, kiitos.
      Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  6. Kiva kun nilkkasi on parnatunut ja pääsit taas uimaan.
    Kaunis piha, niin täynnä kukkia.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua myös sinne Ruotsiin.

      Poista
  7. Nythän vesien luulisi lämpiävän nopeasti kun aurinko porottaa ja on tyyntä. silti taidan odottaa vielä jonkun viikon :))
    Onnea uudesta kävelystä...ilman keppejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienessä järvessä vesi on jo melko lämmintä, huomenna otetaan mittari mukaan.

      Poista
  8. Olet sinä aikamoinen uimari :-o Eikö vesi ole vielä tosi kylmää!
    Teillä on niin kaunista, että täällä kuivilla kallioilla katselee suu auki tuollaista rehevyyttä.
    Hyvää viikonloppua teille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole enää kylmää, edellisellä uimareissullani oli 0 astetta ja järvi jäässä. Nopeasti on vesi lämmennyt.

      Taitaa kuivuus kohta yllättää meidätkin, välillä saisi vähän sataakin.

      Hyvää viikonloppua sinne myös.

      Poista
  9. Hieno juttu, että olet päässyt jo kipsistä pois ja saat kävellä normaalisti, niin normaalisti kuin nyt sitten sujuukin.
    Ja kyllä tollanen minipihajuttu kyllä houkuttaa meitäkin mieheni kanssa.
    Molemmat ollaan sairaseläkkeellä, niin ehkä jo pitäisikin luovuttaa tästä isosta puutarhasta...
    Mutta mitä? mähän isonnan vaan koko ajan kukkamaatani, hi!
    Mutta sitten onkin ruohonleikkuuta vähemmän!
    ( tyttö on onneksi meillä tän kesän apuna, kun sai työpaikan kesäksi taas täältä)
    Hyvää perjantaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä pienessä pihassa on ihan tarpeeksi puuhaamista. Mukava on kuitenkin kuistilla istua ja ihailla kukkien kauneutta, pieni tupsu vaan on kutakin lajia meillä.
      Hienoa, että saat tyttäresi kesäksi teille.

      Poista
  10. Kuviasi kun katselee, niin kukkien määrä ei ainakaan ole minikoossa puutarhassasi:) Sinulla on niiiin ihana puutarha.

    Hauskoja uintiretkiä jatkossakin ja toivotaan, että jalka vertyy nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko alue on kukkien peitossa, muutimme nurmikon kukkatarhaksi.

      Uintiretket ovat minulle hyvä liikuntamuoto, kun nivelet eivät enää kestä mitään isompia rasituksia. Kohta vedetkin jo lämpenevät.

      Poista
  11. Oikein hienoa, että olet päässyt lastoistasi ja muista vapaaksi;))

    Oikein kaunista ja leppoisaa helluntaita, Unelma.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä olen itsekin iloinnut.

      Mukavaa helluntaita myös sinulle.

      Poista
  12. Voi kun olen tyytyväinen ja onnellinen puolestasi! Kuule, tuo kuva jossa on paljon kukkia saa metsän näyttämään ihan satumetsältä. Voiko näin kaunista ollakaan?

    Hiljaa hyvä tulee. Tiedän kyllä, että et ole niitä ihmisiä jotka tyytyvät jouten istumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen koivumetsä on niin kaunis.

      Yritän vähän hillitä intoani tuon jalan kanssa. Eilen illalla huomasin, että liikaa vauhtia oli ollut.

      Poista