torstai 30. kesäkuuta 2011

Kesäkuun viimeiset kukat




















Koko päivän minulla on bloggeri temppuillut. En ole voinut lähettää kuvia tai kommentoida.
Posted by Picasa

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Aurinkoisen kesäpäivän kukkia





Tämä aurinkoinen on tienvarresta pelastettu
Posted by Picasa

Alkukirjainhaaste # 28 HE



Täällä lisää toisten HE-kuvia.


maanantai 27. kesäkuuta 2011

Pionien aikaan, kesäiseen.

















Haimme eilen palvelutalolta ystävämummon nauttimaan kesäisestä päivästä ja kukkien kauneudesta.
Posted by Picasa

Nostalgiamatkalla edelleenkin


Myöhästyimme kylpylän päivälliseltä, joka tarjoiltiin jo iltapäivällä, emme huomanneet lukea meille annettua esitettä kunnolla. Kylpylän päivällisvaihtoehtona on grillibuffet kesäaikaan terassilla.


Lähdimme iltakävelylle Saaronniemen suuntaan. Halusin nähdä entisen onkipaikkani. Tällä kalliolla, jossa nyt olivat toiset onkijat kaloja narraamassa, kävin tempomassa ahvenet rantakivelle, naapurin mustalle kollille mieluisat eineskalat. Polkupyörillä veivasimme paikalle, silloin ei ollut mitään pyöräilyteitä, ajotien reunassa poljimme, minkä kintuista irti lähti. No, eipä silloin ollut autojakaan runsaasti.

Taataa pyysin ottamaan kuvan myös Kukkarokivestä, se olikin vaikeaa, kun aurinko paistoi siltä suunnalta.

Minua kiehtoi lapsena tämän suuren siirtolohkareen tarina. Muistiini on jäänyt sellainen sanonta, että "Killi kirkkoja tekee Nalli nauloja takoo rahaisessa Raision maassa".

"Tarun mukaan Raision keskiaikaisen kirkon rakensivat jättiläiset nimeltä Killi ja Nalli. Jättiläiset riitaantuivat kirkon papin kanssa ja Killi uhkasi hajottaa koko kirkon kallionlohkareella. Löydettyään meren rannasta sopivan lohkareen Killi ei kuitenkaan enää löytänyt takaisin kirkolle, joten se paiskasi kalliolohkareen Ruissalon edustalle. Kiveä kutsutaan Kukkarokiveksi, koska jättiläinen oli kantanut sitä suuressa kukkarossa selässään". Tämän selonteon lainasin Wikipedialta.

Koska meillä ei nyt ollut soppakalojen tarvetta, eikä ollut rantakalan keittoon tarvittavia välineitäkään, niin suuntasimme kulkumme eteenpäin.

Tämä upea "kesäkoti" on Villa Saaro. Turun kaupunki omistaa alueen ja huvilan.

Villa Saaro toimii nykyään Saaronniemen leirintäalueen kahvila-ja palvelurakennuksena.

Silloin 50-luvun alussa, kun me Saaronniemeen pyöräilimme ei tälle alueelle ollut tavallisella rahvaalla mitään asiaa. Alueen omisti tupakkatehtailija Henning von Rettig. Kaupungin omistukseen talo tuli vuonna 1957. Talo peruskorjattiin v.1996-1997, silloin rakennus muutettiin talvilämpimäksi.

Nyt näitä upeita vanhoja kakluuneja pääsee ihailemaan tavallinen kansakin.

Tänne kauniille lasiverannalle me asetuimme päivällistämme nauttimaan. Pikkuisia ruutuja on satamäärin, pelkästään tuolla pitkällä sivulla niitä oli 150, lisäksi tulevat päätyseinien ja oven lasiruudut.

Alkusalaatti oli ihanan raikasta. Salaatinkastiketta halusin ostaa kotiin viemiseksikin.

Talon oma balsamico myytiin näin kauniissa pullossa, kotona tähän sitten lisään öljyä ja tuoreita yrttejä.

Taata tilasi tyypillisen suomalaisen miehen annoksen, lihapullia ja perunamuusia. Harvemmin annos tuodaan näin kauniisti tarjoiltuna. :-)

Tämä kala-annos on minun, taitaa olla tyypillinen suomalaisen naisen valinta. Ruoka oli todella hyvää ja palvelu oli ystävällistä. Hintakin oli meidän kukkarollemme sopiva.


Leirintäalueen uimarannalla teimme vielä pienen kierroksen, siellä vain pari varista näkyi tarkkailevan tuulen suuntaa.

Kylpylästä on leirintäalueen rantaan reilu kilometri matkaa, sopiva iltakävely väsyneille jaloille.


Koska nyt muistelumatkalla ollaan, niin kerronpa vielä, että joskus omien lasteni ollessa pieniä, tulimme Saaronniemeen uimaan. Matkustimme Turusta linja-autolla, meillä oli oma eväskori mukana. Rahat eivät riittäneet ravintolasyömiseen ja bussikyytiin. Jotenkin tämä elämä menee nurinkurisesti. Silloin, kun nuori perhe eniten rahaa tarvitsisi, niin sitä ei ole. Pienet palkat hupenevat vuokriin, lastenhoitomaksuihin, asuntolainaan ja vaatimattomaan elämiseen.

Samanlaista se on nykyäänkin. Katsotaanpa mitä tämä uusi hallitus ja eduskunta ensimmäiseksi leikkaa lapsilta, nuorilta ja vanhuksilta. Kuinkas minä nyt tällä tavalla politiikkaan eksyin? Nyt nautitaan kesästä ja auringosta ja ollaan iloisia ettei susi meitä pienenä syönyt.
Posted by Picasa

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Nostalgiakierros jatkuu.


Olen jo monasti Turussa käydessämme halunnut käydä kuvaamassa tätä taloa, mutta minun tuntemaani osoitetta ei navigaattorikaan tunnista. Nyt taata suostui ajelemaan etsintäkierrokselle. Tämä se talo on, mutta hieman muuttunut. Onko sittenkään? Talon takaa tuli siihen naishenkilö, jolta sain kysyä tietoja. Tämä talon nykyinen omistaja ei tietänyt mitään tuntemistani henkilöistä.

Rouvalta sain tietää, että nuo puiset porraskaiteet on rakennettu puretun ulkohuonerakennuksen laudoista ja keskimmäinen ovi on kokonaan suljettu.

Meidän ovemme oli tuo vasemman puoleinen, päädyssä olevat ikkunat ovat keittiön ja kamarin. Talossa asui omistajapariskunnan lisäksi neljät vuokralaiset. Yläkerran molemmissa päädyissä oli asukkaat ja talon kivijalassa vielä yksi pariskunta. Kivijalan asukkaille oli ovi tuon punaisen talon puolella.

Alkujaan äitini asui tuolla yläkerrassa nuorimman sisarensa kanssa ja naimisiin mentyään sai isomman asunnon alakerrasta, tätini jäi vielä sinne yläkertaan, kunnes hänkin avioitui. Molempien sisarusten miehet sitten joutuivat lähtemään rintamalle.

Asunto pula oli siihen aikaan valtava, vähään oli tyytyminen.

Onni oli minulle taas suopea, kun talon rouva muisti, että naapuriin oli tullut käymään "elävä historiankirja". Menimme yhdessä vastakkaisen vanhan taloon pihaan ja sieltä tietomies sitten tulikin pihalle katsomaan tulijoita. Rouva siinä kertoi, että täällä on eräs nainen, joka kertoo syntyneensä meidän taloomme, muistatteko te häntä?

Tämä ihana yli yhdeksänkymmentä vuotias pappa kertoi tulevansa tänne syntymäkotiinsa vain käymään. Onneksi nyt oli se päivä. Sain luvan kuvan ottoon.

Aloitin varovaisesti kysellä, olivatko tuon naapuritalon omistajat S ja F L, mies oli poliisi? No, olipa hyvinkin. Siirryimme sitten punaisen naapuritalon henkilöihin, omistaja oli T......n mamma, joka asutti taloa tyttärensä perheen kanssa. Minun ikäiseni pikkumies oli Matti ja hänellä oli kaunis punainen lippalakki, paras kaverini.

Kaikki täsmäsi ja me juttelimme henkilöistä aivan kuin he vielä olisivat täällä. Pappa sitten harmitteli, kun hän ei muista ollenkaan minua. Syykin sitten selvisi, hän oli nuorena miehenä rintamalla, eikä muutoinkaan ollut niin kiinnostunut pikkulapsista. Muutimme pois talosta täyttäessäni kuusi vuotta.

Tältä entiseltä naapuriltani sain senkin tiedon korjatuksi, että muistelemaani pommisuojaa olen luullut kellariksi, mutta se olikin talon pesutupa, vahvistettu pommisuojaksi hiekkasäkeillä y.m.

Me molemmat olimme niin onnellisia, kun saimme hetkeksi palata lähes seitsemän vuosikymmentä taakse päin. Muistelimme, kuinka siperianhernepensaan pikkuiset palot sai soimaan pillinä ja missä kohdassa Vuoritiellä oli lasten tekemä töyssy vauhdittamassa mäenlaskua.

Ihana tuollainen ikäihminen, joka on saanut pitää muistinsa kirkkaana. Sitä toivon edelleen itsellenikin.
Posted by Picasa

Ruissalon Kansanpuiston uimaranta

Pikku-Pukinpromenaadilta katsottuna. Jos joku näistä kuvista tuntuu kiinnostavalta, niin kannattaa klikata isommaksi, tällä minun kamerallani näihin maisemakuviin tulee mukaan melkein koko eteläinen valtakunta.

Suunnilleen tästä kohdasta, jossa Venla on havainnut jotain kiinnostavaa, alkoi pitkä silta jota pitkin kuljettiin uimalaitokselle. Siellä uivat nuoret ja hyvän uimataidon omaavat kävijät. Uintikilpailutkin järjestettiin uimalaitoksella. Minulla ei sinne ollut asiaa, oli vaan polskuteltava tuossa matalassa hiekkarannassa. Koskahan tuo uimalaitoskin on purettu? Muistelen rantaviivan olleen suora tuonne taustalla näkyvälle niemelle.

Tällä kentällä järjestetään taas suuret festarit, Ruisrockit. Väkeä tulee tuhatmäärin. Näitä riehoja ei vielä minun lapsuudessani järjestetty. Tosin jo tuossa tuumailin, että pitäisiköhän nyt osallistua, kun Provinssirockiinkin oli osallistunut satayksivuotias mummeli ja esiintyjä Katri Helenakaan ei nyt enää mikään untuvikko ole.

Saattaisi tuo olla liian rajua meikämammalle.

Tässä on näkymä Pikisaareen, kuvattuna Kansanpuiston pikkuiselta niemeltä. Keskellä kuvaa valkoisessa talossa (punaisen väylämerkin kohdalla) asui luotsi, siitä hän laivan ilmestyttyä redille lähti moottoriveneellä luotsaamaan aluksia satamaan. (Otkantin nokalle.)

Samalta niemeltä rannan suuntaan katsottuna näkee tällaista maalaisidylliä.

Kuvan nappasin suunnilleen siltä paikalta missä aikoinaan oli uimareille ja rannassa vieraileville retkeilijöille tarkoitettu puucee. Muistelen sen mukavuuslaitoksen olleen melkoinen hirvitys. Graffiteja ei silloin vielä oltu keksitty, mutta kirkkovene oli jo silloin se pääasiallisin kuvallinen anti, mitä puuceen seinille oli rusnattu.

Tämä kaunis rakennus on nykyään ravintola, ja on toiminnassa ympäri vuoden. Kuva on otettu meren suunnasta.

Uimalaitos näkyy taustalla. Valitettavasti parempaa vanhaa kuvaa ei minulla ole olemassa. Olen ajellut Kansanpuistoon yleistäkäytävää pitkin polkupyörällä n. 13-14 vuotiaana.


Tämä kuva onkin jo promenaadilta. Kaunis uimakoppi, valitettavasti en päässyt kuvaamaan "julkisivua", joka näyttää parhaan puolensa merelle päin.
Posted by Picasa