maanantai 29. elokuuta 2011

Veneretki Lake Travis-jarvella.


Kesa Teksasissa on ollut erittain kuiva, siitahan olemme Suomessakin saaneet lukea. Vetta taalla ei ole satunut pitkaan aikaan. Maasto tuolla kaupungin ymparistossa on rutikuivaa. palovaarasta varoitetaan teiden varsilla.

Taalla asuntoalueilla kuitenkin saa pihoja ja kasveja kastella vuoropaivina, toisena paivana parilliset numerot ja seuraavana paivana parittomat numerot, paloturvallisuutta tamakin on.

Maapera tassa Austinin kohdalla on kalkkikivipitoista, sen huomaa erityisesti maantieleikkauksissa. Ihmeellisesti naillakin kuivilla kallioilla kasvaa kasveja.

Tassa lahistolla on jarvi, jonka rannoille kaupunkilaiset ajelivat virkistaytymaan viikonloppuna. Mekin lahdimme veneretkelle, varusteena oli uimapuvut ja runsas juomavesivarasto. Venevuokraamosta lahti jarvelle runsaasti venekuntia ajelemaan. Jarvikin on karsinyt kuivuudesta, vedenpinta on laskenut useita metreja, kuivat vaaleat kalkkikivirannat vaan loistavat auringossa. Rantaravintolat ja kesaasunnot ovat jaaneet korkealle rantatormalle, uimaportaita on jouduttu jatkamaan useita metreja.


Eipä tätäkään linnaa oikein voi kesämökiksi kutsua, niin on komea. Vesiraja vaan on karannut kauemmaksi täälläkin.



Varsinaista uimarantaa ei tassa kohdassa ollut, pulahdimme veteen veneen perasta. Minua tosin hirvitti ajatus veteen menosta, pelkasin, etta sielta vedesta en ilman hiiappia paase takaisin veneeseen. Uimaan teki mieli menna niin paljon, etta pelko oli vaan voitettava. Vesi oli ihanan lamminta, runsaasti yli kolmekymmenta astetta. Ihanalta uiminen kuitenkin tuntui, tosin sen virkistava vaikutus ei kovin pitkaan kestanyt. Jalleen olen yhta uutta kokemusta rikkaampi.

Helteen takia lyhensimme suunniteltua veneretkea, kun meidan venekuntamme pienin jasen joutui hikoilemaan pelastusliivien kanssa, eika voinut edes uida. Vauva oli varjossa ja sai koko ajan vetta juodakseen.

Tällainen vene meillä oli. Kuljettaja ei kuulunut veneen vuokrasopimukseen.

Kiitos rakkaat, kun jarjestitte tallaisen elamyksen. Tama helle on jo itsessaan minulle uutta. Luulin kulkevani koirien kanssa aamulenkilla tassa lahistolla, mutta ei se onnistu, koiratkin haluavat olla vain sisalla ilmastoidussa kodissa. Kiireesti juoksevat asioillaan pihan peralla ja taas takaisin.

Taalla on niin kaunista, kun nousee autolla tuonne kukkulan laelle niin nakyma on huimaava, maisemaa riittaa vaikka kuinka pitkalle.

Kuvat lisaan myohemmin kotona. Nyt sain liitteeksi muutamia kuvia laitettua 3.9.2011. Uintikuvan on ottanut veneen kapteeni.


14 kommenttia:

  1. Voih ja oih...tahtoo kanssa...tuolla jo miäkin tarkenisin uimaan...☺☺

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas raportista! Katsotaan kuvia sitten myöhemmin.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lomaa sinulla, varmaan nautit joka hetkestä!

    VastaaPoista
  4. Ihana lukea kokemuksistasi ja kuulumisiasi suoraan sieltä paikan päältä! Se lämpö on tosiaan eri luokkaa kuin vaikkapa Suomessa tai täällä :))

    VastaaPoista
  5. Kiva lukea veneretkestäsi ja muutenkin Teksasin lomastasi ja ihanaa,että olet siitä niin nauttinut:) Tuo kuivuus on minulle niin tuttua:täällä ei ole keväästä satanut (paitsi yksi minisade elokuun alussa) ja maa samoin täällä rutikuivaa.Aamuisin on ok mutta päivällä vien Bambinkin ihan vaan lyhyesti ulos kuumuuden vuoksi. Illalla sitten enemmän.
    Haleja!

    VastaaPoista
  6. Varmasti vähän erilainen uintiretki kuin Taasjärvelle! Kiva että nautit kaikesta kokemastasi siellä suuressa maailmassa. Ilahduin kovasti lähettämästäsi äänikortista, kiitos. Niin kuin Johannan blogista varmaan luit, vettä on saatu täällä tienoin roppakaupalla.
    Hauskaa viikkoa sinulle ja terkut.

    VastaaPoista
  7. Mukava "kuulla" uutisiasi sieltä Teksasista, Unelma<3

    Oikein kivaa lomaan sinulle<3

    VastaaPoista
  8. Voi kun hauska lukea , että viihdyt siellä isossa maassa.
    Paljon olet jo kokenut uutta ja varmaan paljon hauskaa on vielä odotettavissa.
    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa aika lämpimältä, mutta antoisalta reissulta.
    Hieman viileämpää säätä jatkossa ja mukavaa jatkoa sinne

    VastaaPoista
  10. Wau, hauska lukea näin lähes livenä kuulumisia kaukaa maailmalta.

    VastaaPoista
  11. Kiva kun ehdit kirjoitella siellä matkustelun ja nautiskelun keskellä! :) Kuvia odotellaan kovasti!

    VastaaPoista
  12. Siellä olikin ihanaa hypätä mereen, kun oli niin lämmintä vettä!
    Hetkeksi kuitenkin virkisti siinä helteessä!
    Hyviä lomanjatkoja sulle!

    VastaaPoista
  13. Olen taas lukenut kaikki kommenttinne ja iloitsen niista jokaisesta.
    Terveiset vaan taalta Austinista.

    VastaaPoista