perjantai 29. huhtikuuta 2011

Taatan syntymäpäivä,

oli eilen. Lupasin hänelle lahjaksi ulkomaanmatkan avecin kera. Nyt se matka on tehty, kävimme Tallinnassa, se "avec" olin siis minä. Kyytivälineemme oli Viking EXPRS.

Meri oli tyyni, mutta kylmää oli. Siellä Tallinnan silhuetti jo näkyykin.

Taata sai päättää ohjelmasta, siispä vanhaan kaupunkiin. Viluisia asiakkaita ei paljoa näkynyt villavaatteita ostamassa.



Uskaltaisiko vuokrata tällaisen menopelin? Kuvan nappasi taata. ;-)

Apteekkimuseossa kävimme, siinä toimii vieläkin apteekki, kaunis ovi. Ostin sata kappaletta eestiläisiä cardioasperiineja, maksoivat 2,51 €, miten Suomessa kehdataan laskuttaa samasta määrästä melkein kympin enemmän?

Muutamassa antiikkiliikkeessäkin poikkesimme katselemassa vanhoja esineitä.

Tällä kerralla emme tarenneetkaan jäädä istumaan katukahvilaan, vaikka ne synttärikahvit oli suunniteltu siellä juotavaksi.

Muurivahe 31:ssä poikkesin sisään tästä ovesta, koska näin siellä lankavyyhtejä. (hassu sukankutoja)

Domus Linum on kaupan nimi. Lankojen lisäksi liikkeessä myydään muutakin kodutekstiiliä. Ihanaa tuo eestinkieli, sitä melkein ymmärtää. ;-)

Kauppias antoi luvan ottaa kuvia. Kysyin sukkalankoja, koska näin vain 100% villaa olevia keriä.


Kauppias sitten kertoi, että täällä monet haluavat kutoa sukat kokonaan luonnon materiaaleista ja siksi yhdistävät villa- ja pellavalangan sukan kutimeen. Tämä on tietenkin pakko kokeilla. Näistä langoista kudotut sukat taata saa sitten myöhemmin, sillä edellytyksellä, että hän pitelee vyyhtiä kerijälle. Ostin liukuvärjättyä harmaata.

Souvenirmyymälästä ostin kortin ja postimerkin, tarkoitukseni oli lähettää tervehdys 93-vuotiaalla ystävälleni palvelutaloon. Kortti oli valmiina kirjoitettuna, mutta emme osuneet postilaatikon kohdalle, no ehkä satamaterminaalissa on laatikko? Siellä asia unohtui kokonaan ja vasta laivalla huomasin, että kortti on yhä laukussani.

Kävin infosta kysymässä, että saako laivan postilaatikkoon pudottaa eestiläisillä postimerkeillä varustetun kortin? No, ei saanut, laatikko tyhjennetään Suomessa. Virkailija oli niin ystävällinen, että hän lupasi postittaa kortin ja laittoi korttiin vielä laivayhtiön leimankin. Tunnustuksen annan täydellisestä asiakaspalvelusta. Nyt iäkäs ystäväni saa korttinsa minun hajamielisyydestäni huolimatta.

Helsinkiin saavuimme aikataulun mukaisesti 20,30 ja ehdimme hyvin aikomaamme bussiin. Taata nappasi kuvan Forumin katolla pesivistä huuhkaajista. Näistä linnunpojista olemme saaneet lukea melkein päivittäin, koska pelastuslaitos on joutunut nostamaan lentoharjoituksia tekeviä huuhkaajanpoikia takasin pesään milloin mistäkin. Aika vaarallinen ympäristö huuhkaajanuorille, toivottavasti eivät pudottuaan jää auton alle.

Nappasin vielä kuvan Tallinnan ostoksistamme. Taata sai mesipurkkinsa (hunaja) ja minulle ostettiin suitsujuustoa (savujuustoa), nami pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja yksi pallokevätesikko pihalle istutettavaksi. Tämä ruukku löytyi siitä ihanasta kukkamyyjien rivistöstä, jota turistit innolla kuvaavat, yleensä siellä myydään leikkokukkia.

Mukava reissu meillä oli, vaikka kylmä tuuli saikin meidät palelemaan. Minäkin katsoin ikkunasta mitä vaatetta laitan matkalle päälleni, olisi pitänyt katsoa lämpömittarista. Pipoa kaipasin.

17 kommenttia:

  1. Onnittelut taatalle!
    Ihanan kuuloinen matka teillä taas on ollut, kylmästä kelistä huolimatta:)
    Mukavaa vappuviikonloppua sinulle ja taatalle!
    t. Marja

    VastaaPoista
  2. Myöhästyneet onnittelut Taatalle!

    T. Juha ja Tiina

    VastaaPoista
  3. Onnittelut täältäkin!! Kivan kuuloinen reissu, tuli itellenikin reissukaipuu ;)

    VastaaPoista
  4. Myöhästyneet onnittelut miehellesi, Unelma<3

    Teillä on ollut oikein kiva matka Suomenlahden tuolle puolen, ja samoin hienot kuvat kohteistanne:D

    Oikein mukavaa Vappua teille molemmille t. Aili-mummo<3

    VastaaPoista
  5. Voi kun mukavan lahjan taata saikaan, ihan ulkomaille. Kiva reisu varmaan oli vaikka viileä- Oikein hyvää Vapun seutua teille ja onnea miehellesi näin jälkikäteen.

    VastaaPoista
  6. Vitsi kun teillä oli kiva reissu! Onnittelut taatalle vaikka näin jälkikäteen (mulla niin pää harventunut eikä kovalevyltä tahdo enää mitään löytyä....!). Hienon lahjan annoit ja tuliaiset lisäksi. Hyvä te.

    VastaaPoista
  7. Ai että oli kiva lukea Tallinna matkasta muustakin näkökulmasta kuin meidän lankamatkailu. Ensi viikolla menen taas, kesäksi tarvii varautua.

    VastaaPoista
  8. Ja tähän postauykseen piti laittaa se, että sulla ja Taatalla oli varmaan kiva reissu Talinassa, mutta livahti ohitse kommenttiloota. Mutta ei se mitään, nyt laitoin sen oikeeseen paikkaan.
    Ja Onnea Taatalle!
    Ja vielä hyvää Vappuakin!

    VastaaPoista
  9. Mukavan pyrähdyksen olette naapuriin tehneet ja hyvästä syystä. Onnea täältäkin suunnalta ja iloista vappua.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut taatalle näin jälkikäteen,ja kivan reissun teitte Tallinnaan.En ole siellä nyt käynyt pariin vuoteen,tänä kesänä on kyllä pakko taas päästä sinne!*Ja noita Segway-ajopelejä näin just tänään Tel Avivissa!

    VastaaPoista
  11. Onnittelut Taatalle näin jälkikäteen.
    Juuri tulin tuolta Yaelianin luota ja näin noita Segway-menopelejä.

    Ihanaa, liukuvärjättyä lankaa!!

    VastaaPoista
  12. Jälkikäteiset onnittelut Taatalle ja samalla hyvän Vapun toivotukset kummallekin. Kiva reissu teillä ollut, Tallinnaan olisi kiva päästä, pari kertaa olen vasta käynyt.
    Tuommoisia ajopelejä en ole ennen nähnytkään, näyttää mukavalta, mitenkähän sillä pysyy pystyssä...

    VastaaPoista
  13. Onnea minultakin, jälkikäteen.
    On teillä ollut mahtavan kiva reissu :)

    VastaaPoista
  14. Mukava reissu teillä oli, vaikka säät eivät suosineetkaan.
    Onnittelut Taatalle.

    VastaaPoista
  15. Oi, Taatalle myöhästyneet onnittelut! Hieno synttärireissu! Upeat kuvat ja ihanat kotiintuomisetkin - tuo villa- ja pellavalangan sekoitus voikin olla ihan mielenkiintoinen kokeilu - pitäisi itsekin jossainkohti vain muistaa. Taitaa nyt kesäksi taas nämä villajutut jäädä, kun kädet hikoovat niin helposti. Syksyllä taas sitten. ;)

    VastaaPoista
  16. Kiitos kaikille ystävällisistä sanoistanne ja onnitteluista taatan syntymäpäivän johdosta.

    Taata on lukenut kaikki kommentit. :-)

    Käykää kesällä Tallinnassa, siellä on kaunista uutta ja vanhaa.

    VastaaPoista