torstai 23. syyskuuta 2010

Aika antaa muistoille kultakehykset

Tänä syksynä, kun syntymäkaupunkini Turku valmistautuu ensi vuodeksi Euroopan kulttuuripääkaupungiksi yhdessä Tallinnan kanssa. Haluankin muistella mitä kulttuurikaupunki Turku merkitsi viisikymmenluvun alussa yhdelle nuorelle tytölle.


Turkuun valmistui vuonna 1952 upea ja kaunis konserttitalo Göteborgin kaupungin avustuksella. Göteborg on Turun ystäväkaupunki ja sodan jälkeen göteborgilaiset auttoivat Turkua monin tavoin. Tästä ystävyydestä on kaunis muistomerkki "Ystävyyden patsas" konserttitalon edessä ja toinen samanlainen on Göteborgissa.


Konserttitalossa alkoi heti vilkas musiikkielämä ja muitakin tilaisuuksia tässä hienossa talossa järjestettiin. Saliin mahtuu 1002 henkilöä, valtavat tilat senajan Turulle. Rakennuksesta ei nyt sen enempää, vaan yritän siirtyä sen pienen tytön maailmaan, joka silloin pääsi tutustumaan musiikin ihmemaahan.

Kaupungin isät ja päättäjät olivat silloin viisasta väkeä. He alkoivat "kouluttaa" yleisöä konserttitaloon. Koulunuorisolle järjestettiin kerran kuukaudessa omia konsertteja, lipun hinta oli varsin kohtuullinen. Vanhempani olivat siihen aikaan hyvin ahdasmielisiä, mitään "renkutuksia" ei saanut kuunnella. Ihmeekseni sain varsin pienellä suostuttelulla isältä heltiämään tuon konserttilipun hinnan. Isä ei silloin arvannutkaan, minkä palveluksen lapselleen siinä teki, vaikutukset tuntuvat vieläkin.

Konserttiin menin yleensä yksin, koska siellä salissa liitelin omia ratojani, kukaan ei kuitenkaan olisi leijaillut samalla pilvellä.

Muistan vieläkin elävästi sen kihelmöivän tunnelman, jonka koin orkesterin jäsenten saapuessa paikoilleen, yleisön aploodien saattamina. Konserttimestarin annettua äänen muusikot virittelivät instrumenttejansa, siinä virittyi jo yksi pieni sielukin samalla.

Muusikkojen suuri lukumäärä hämmensi ja soittimien runsaus. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt sinfoniaorkesteria, myös soittimet olivat alussa outoja. Suomessahan ei vielä silloin ollut televisiota, josta olisi voinut kuvia nähdä. Kotona oli ainoastaan radio , eikä meillä sinfoniakonsertteja kuunneltu.

Alussa meille esiteltiin ääninäyttein eri soitinlajeja, se auttoi alkuun. Erityisesti harppu ja sen ääni lumosivat minut. Koskaan en ollut nähnyt tai kuullut mitään niin ihanaa, tuntui, kuin olisin jo päässyt taivaan esikartanoihin. Orkesterin johtajana oli tuolloin Ole Edgren, ensin en mitenkään voinut käsittää, kuinka hänen tahtipuikkonsa sai koko orkesterin hallintaansa. Aluksi näytti, ettei kukaan soittajista edes katso johtajaan päin, vaan seuraavat omia nuottejaan. Tarkasti kuitenkin johtajaa seurattiin, koska kaikki sujui nuotintarkasti.


Ohjelmisto oli tarkoin harkittu meille nuorille sopivaksi. Kuvassa on kaksi konsettiohjelmaa tallennettuna, toinen onkin luultavasti viimeinen konsertti, johon silloin osallistuin, koska jo syksyllä lähdin opintojen pariin toiseen kaupunkiin. Erityisesti on mieleeni jäänyt tämä konsertti, jossa solistina oli pasunisti Olavi Lampinen ja siinä hänen hieno soolonsa Pasuunapaholaisessa. Meille esitettiin myös Aram Hatsaturjanin Miekkatanssi, se olikin aina niin suosittu esitys, että muistelen orkesterin soittaneen sen joskus kahteen kertaan. Tämä asia ei nyt ole täysin satavarma, mutta minulle se tanssi soi välillä vieläkin mukavana muistona. Valse Tristeä kuuntelen vieläkin usein. Kerran tyttäreni koulusta tultuaan ojensi minulle pienen käsinkirjoitun paperin, siinä oli Valse Triste sanallisessa muodossa, vaikuttavaa.


Muistan myös ihastuneeni viuluihin ja myöhemmin viulutaiteilija Tutta Tuominen oli suuri idolini monta vuotta. Tutta Tuominen Bergh oli mielestäni kaunein nainen koko Turussa. Katselin koulun pihalla, kun Tutta Tuominen leopardikuvioisessa turkiksessaan tuli ykkösen raitiovaunulla aamupäivällä yhdeksitoista orkesterin harjoituksiin. Hänen tummat kauniit hiuksensa olivat upealla nutturalla, ihailin täysillä.

Yritin etsiä netistä Turun Kaupunginorkesterin (käytän vielä tätä vanhaa nimeä) ohjelmistoista historiatietoja, mutta niitä ei vielä ole sinne tallennettuna. Soitin Turkuun ja sain muutamia sivuja historiaa kopioina, sekä pari kuvaa ohjelmalehtisistä muistoksi, omani olivat jo hävinneet aikojen saatossa. Kiitos tiedottaja Elina Syrjäselle, joka omalla ajallaan jaksoi kopioita sähköpostiini lähettää. Näitä ohjelmistoja tutkimalla olen palannut viisikymmentäviisi vuotta ajassa taaksepäin.

Kiitollisena ajattelen Göteborgin kaupunkia ja Turun virkamiehiä, joiden toiminnan ansiosta minäkin sain elämälleni sellaisia eväitä, jotka ovat kantaneet vaikeitten aikojenkin yli. Musiikki on balsamia sielulle, konserttisalin tunnelmassa on taikaa. Viihdynhän minä metsän hiljaisuudessakin, aivan samoin kuin säveltäjämestarimme Sibelius yhden omistamani levyn alussa viisaasti sanoo: "Täällä Ainolassa myös hiljaisuus puhuu." Hiljaisuuskin puhuu, mutta vaikeaa on löytää konserttisalin tunnelman vertaista elämystä.

Toivotan onnea Euroopan kulttuuripääkaupunki Turulle ja Turun filharmooniselle orkesterille v. 2011.



Posted by Picasa

9 kommenttia:

  1. Unelma,tätä oli kiehtovaa lukea,kirjoitit niin hyvin siitä,mitä tuo musiikkitalo merkitsi sinulle nuorena tyttönä.Ja onneksi sait isäsi pään kääntymään ja pääsit konsertteihin! Minäkään en osaa ilman musiikkia olla.

    VastaaPoista
  2. Hieno kuvaus ja upeasti kerrot musiikin merkityksestä itsellesi. Totta on, että siitä saa mielenrauhaa. Ja Miekkatanssi on aina yhtä kiehtova ja saa hymyn huulille. Joskus kuitenkin parasta on hiljaisuus. Kiitos upeasta kertomuksesta.

    VastaaPoista
  3. Yaelian,
    tuolla konserttitalossa tapahtui monia muitakin asioita, ehkä niistä kerron taas kunhan inspiraatio iskee.
    Meillä kotona oli tuohon aikaan raha tiukalla, onneksi sain lippurahat.

    anja,
    yritin löytää linkin hyvään Miekkatanssin esitykseen. Löysinkin yhden, Berliinin filharmoonikkojen esitys oli juuri sellainen jota hain. Mennessäni uudelleen sinne hakemaan linkkiä, niin äänite olikin poistettu tekijänoikeusriitojen takia. Kuuntelin sitten joitakin muita tulkintoja, mutta ne vaikuttivat jotenkin veltoilta. Linkki siis jäi. Kuunnellaan sitten vaan hiljaisuutta. :)

    VastaaPoista
  4. Hienot ja antoisat muistot sinulla Turusta ja nimenomaan tästä Konserttitalosta.
    Nämä muistot eivät katoa.

    VastaaPoista
  5. arleena,
    tuosta uudesta konserttitalosta tuli minulle hyvin tärkeä paikka. Olemme jo taatan kanssa sopineet, että ainakin yhteen konserttiin tulemme talven aikana.

    VastaaPoista
  6. Olet sä vaan ollut nuorenakin onentyttö, kun olet päässyt sellasiin konsertteihin mukaan!
    Ja mikä hinoa on myös, kun jälkeen päin nytten olet saanut vielä tietoa ja muistoa itsellesi niiltä ajoilta!
    On se vaan niin hieno juttu!

    VastaaPoista
  7. Nautin tästä jutusta paljon. Itse taisin ekan kerran olla tuosa talossa kuuntelemassa Juicea.

    Luen kyllä blogeja, mutta aina en jaksa kommentoida.

    VastaaPoista
  8. Oli tosi mukava lukea elämyksitäsi ja muistoistasi Turun konserttitalossa. Vanhat konserttiohjelmat pitäisi säästää, kuten olet tehnyt. Usein ne katoavat kotimatkalla tai lehtien joukkoon.

    VastaaPoista
  9. Harakka,
    kauniit muistot jäävät elämään.

    SusuPetal,
    en minäkään aina ehdi kommenttia laittaa, on niin paljon blogeja luettavana.
    Kiitos sinulle kuitenkin tästä. :)

    Olivia,
    niin ne olivat kadonneet minunkin ohjelmani. Nämä ohjelmat ovat kopioita konserttitalon arkistosta.

    VastaaPoista