torstai 6. toukokuuta 2010

Ihana aamu!

Lehtikuusi kukkii jo.

Koiraton koiraihminen tässä ihan onskuna hurmostelee. Tulin juuri Leo-hauvelin kanssa pitkältä metsälenkiltä. On niin mukavaa, kun on näitä innokkaita lenkkikavereita joskus tarjolla.

Mitä Leo siellä ihmettelee? Oravahan se siellä korkealla puun oksalla.

Aurinko paistaa ja linnut laulavat, pieni kiltti koiruli kaverina. Tuntuu uskomattomalta, että täällä Helsingissäkin voi kulkea metsässä hyvää kävelytietä, talvista latupohjaa. Moottoritien äänet kuitenkin paljastavat kaupugin läheisyyden.

Leo on jo oppinut hyvin siistiksi koiruliksi. Tarpeita ei tehdä tielle, vaan kauaksi metsään, niin pitkälle kuin pleksiä riittää. Kakkapussi on ollut turhaan taskussa. Ihana Leo. Kuvia laitan sitten loppuviikolla, kun taas olen kotona omalla koneella.

Hyppäänpä tuosta bussiin ja köröttelen Itikseen. On mukava käydä haastattelemassa Ruohonjuuren tyttöjä, monta kysymystä on mielessä. Ihanaa, että tässäkin iässä voi vielä tehdä radikaaleja muutoksia elämälleen, parempaan ja kevyempään suuntaan. Pieni herätys tähän kuitenkin tarvittiin ja Itkupillin postaus oikeaan aikaan. Myös Yaelian on ohjaillut ajatuksiani terveellisempään suuntaan. :)

Tavallaan niitä tietoja on ollut aikaisemminkin, mutta toteutus on vaan jäänyt "sitten joskus" tasolle. Toki on niinkin, että uutta asiaa tulee esille koko ajan.

Nyt on se hetki. Parempi myöhään, kuin ei silloinkaan. :)))))))

12 kommenttia:

  1. Mukavaa, että sinulla on ihana aamu!

    VastaaPoista
  2. Metsäkävyt on aina piristäviä, eikö olekin kiva keksiä jotain uutta

    VastaaPoista
  3. Totta,koskaan ei ole liian myöhäistä....;-)
    Aamukävelysi Leon kanssa kuulostaa tosi mukavalta;Helsingissä onkin ihanai ulkoilupaikkoja pitkille kävelyille,kaipaan sitä.

    VastaaPoista
  4. SusuPetal,
    lapset, koira ja aurinkoinen päivä. Siinäpä sitä mammalle iloa.

    Hannele mummu,
    totta on, että metsässä kävellessä mielialakin piristyy. Vanhankaan ei pitäisi jäädä paikoilleen junnaamaan, keksitään uutta, kun vielä aivot pelaavat.

    Yaelian,
    mustikkasmoothiet nautittu lounaaksi. Itäkeskuksesta riensin kiireesti kokeilemaan ostoksiani.
    Ohjelmaa täällä riittää. Nyt valmistamaan koululaisille välipalaa ja päivällistä, sitten jo taatakin tulee töistä.

    VastaaPoista
  5. Täälläkin linnut ovat laulaneet ihanasti ja aurinko paistaa. Hammassärky on loppunut ja elämä maistuu taas.
    Onnellista päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Uuna,
    onneksi pääsit siitä "hammaspeikosta".
    Mukavaa loppupäivää. :)

    VastaaPoista
  7. Ompas kiva, kun sulla on ollut kiva päivä.
    Ja Leo koirakin on ollut kilttinä sulle.
    Vai osaakohan se tuhma ollakkaan, ei varmaan?
    Kyllä metsässä käveleminen on kaikkein parasta terapiaa mielelle, munkin pitäis mennä sinne, mieli menee joskus alas, noitten kipujen vuoksi.

    VastaaPoista
  8. Harakka,
    Leo on kaikkien kaveri, iloinen ja luottavainen.

    Metsässä mieli rauhoittuu. Kipujensa kanssa ihminen on kuitenkin aivan yksin. Toivotaan, että sinunkin kipusi auringon ja lämmön myötä vähän helpottuvat. :)

    VastaaPoista
  9. Koiran kanssa on hauska lenkkeillä luonnossa. Ja tietysti ilman koiraakin.

    Me syömme ns sekaruokaa siis emme ole kasvissyöjiä. Noudatamme säännöllisyyttä ruoka-aineissa ja -ajoissa. Mieheni sairastumisen jälkeen ravintoympyrä on päivittäin ns tasapainoinen, kasviksia eli vihreää joka päivä, ja tietenkin kala, liha ym monipuolisesti.

    VastaaPoista
  10. arleena,
    minulla suurin vaikeus elämäntapojen muuttamisessa on ylipaino. Sydämen toiminnan kannalta välttämätöntä olisi saada ensin paino alas. Vaikeuksia tuottaa sopivien annoskokojen löytyminen. Yritystä on vaan jatkettava sinnikkäästi.

    VastaaPoista
  11. Eikös ihanat aamut olekin ihania :D! Koira on mukava ulkoilukaveri. Onneksi minäkin pääsen välillä pojan koiraa ulkoiluttamaan, kun itsellä ei enää ole.

    VastaaPoista
  12. marjukka,
    olipa hyvä, että eilen oikein nautimme metsäretkestä. Tänään onkin satanut koko päivän. Pikaiset pissalenkit vaan pystyttiin tekemään.

    VastaaPoista