sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Vallu - ystäväni

Lupasin kirjoittaa Vallun tarinan ensimmäiseksi, koska Vallu toi elämäämme niin paljon iloa.

Vallun saimme pitää viisi vuotta perheenjäsenenä. Vallu oli kaksi vuotias, kun hän tarvitsi kotia emäntänsä vaikean sairauden takia. Me sitten tarjosimme Vallulle kodin ja sitä päätöstä emme katuneet. Vallu kotiutui heti ja vietimme monia hauskoja hetkiä yhdessä. Johannan lapsetkin osallistuivat hauvelin hoitoon. Vallu oli sellainen ihana pehmoinen lutunen karvapallo, hän oli pieni koira, mutta hänellä oli ison koiran luonne. Kotona hän oli sellainen suloinen mammanpoika, mutta ulkona halusi häätää kaikki muut koirat mamman luota mahdollisimman kauas.

Vallu halusi olla aina lähelläni, samassa huoneessa. Yhdessä kiertelimme tuttuja kuntopolkuja metsässä ja seurasimme vuodenaikojen vaihtumista. Tänä keväänä saan yksin ihailla valkovuokkojen aukeamista ja kuunnella tutun puron solinaa. Tammikuun viimeisenä päivänä Vallu nukkui pois. Hän oli vasta seitsemän vuotias iloinen ja eloisa veitikka, mutta paha kasvain päässä silmän takana aiheutti Vallulle kärsimystä. Neuvoteltuamme eläinlääkärin kanssa teimme sitten Vallulle armeliaan päätöksen. Nyt on jo kaksi kuukautta kulunut tästä surullisesta päivästä, mutta vieläkin tuntuu vaikealta kirjoittaa uskollisesta ystävästä. Kukaan ei enää tule iloisesti häntää heiluttaen ovelle vastaan, kun tulemme kotiin. Eikä ole minulla "juttukaveriakaan" täällä päivisin.

Uskon nyt, sen sanonnan pitävän paikkansa, että koira on ihmisen paras ystävä.

6 kommenttia:

  1. Vallu oli kyllä semmonen vipelö
    ....karkasi aina kun pystyi, muisteles sitä :)))))
    En oikeastaan usko että lemmikit kuoltuaan kauas lähtee, itsekkin näen meidän Hemulista ja Jössestä monesti unta....tulevat unessa tervehtimään. Ja vieläkin, vaikka kumpaakaan ei ole enää varmaan seitsemään vuoteen ollut, niin tyhjää voimariinipakettia roskiin laittaessa tulee AINA pojat mieleen, kun tykkäsivät ne tyhjät aina ensin "tiskata"- luuuuurps!
    Parempi Vallun on siellä nyt karkailla kun ei ole edes ovia eikä ole kipeä.Ja sitä paitsi kaikki sukulaiset tuovat kuitenkin koiransa teille hoitoon niin, että aina on lenkkikavereita ja koirankarvoja tästä eteenpäinkin hih! Niin se menee ja niin se on.

    VastaaPoista
  2. Valluhan olikin varmaan tipsu rodultaan, niin sen näköinen. Minulla on kanssa ollut,hän eli kylläkin 13 vuotiaaksi. Ja sen jälkeen on noita koiruuksia ollut lisääkin.

    VastaaPoista
  3. Voi että, kun tarinastasi tulee meidän tipsumme
    mieleeni, oikein on ikävä taasen häntä!
    Tiedän sen, miltä susta tuntuu nyt, tosi pahalta, ja itkukaan ei ole kaukana.
    Olen monta kotieläintä menettänyt myös.
    Ei ole kauaa aikaa, kun meidän pikkuinen pupujussimme kuoli ja sitä ennen marsu, ja sitä ennen toinen kani. Ja sitten vielä tämä tipsu.
    Se oli myös jo vanha, sydän ei kestänyt.
    Onhan meillä ollut sitten vielä colliekin, mutta hänkin on kuollut jo vuosia sitten.
    Nyt meillä on sellanen iso koira, Otto- nimeltään.
    Ja kyllä koirasta tulee perheenjäsen, ja sitä kaipaa aina.
    Mutta aika parantaa haavoja kuitenkin.
    Kyllä sillä Vallulla on nyt kaikki hyvin, usko pois!

    VastaaPoista
  4. Eija, Harakka, Jonna. Kiitos ystävällisistä sanoistanne. Olen käynyt vierailulla blogeissanne ja minulle iski rimakauhu. Olette niin hienoja nuoria naisia ja olette saaneet Luojalta paljon taiteellisia lahjoja. Minun blogistani ei koskaan tule niin hienoa. Haluaisin kuitenkin joitain ajatuksiani ja arkisia askareitani tallentaa muistiin. Pysyy siinä aivotkin toiminnassa edelleen.

    VastaaPoista
  5. Kerrot Vallun tulosta ja sitten sairaudesta ja lähdöstä lämmöllä. Surullista, mutta näin se vaan joskus menee.
    Meillä oli kultainen noutaja, joka sitten sai epilepsian, muitakin sairauksia oli. Pakko oli sitten tehdä sama päätös, koska lääkkeet eivät auttaneet ja kaikilla oli niin vaikeaa.

    Olet selvästi hyvä kirjoittaja, anna tulla vaan rohkeasti. Minua nauratti makeasti edellisessä kommentissasi, kun sanoit Harakkaa nuoreksi tytöksi, no onhan hän nuorekas, ja minuakin hiukan nuorempi kyllä, mutta samanlaisia mummuleja jo ollaan.

    Johannalle jo kirjoitinkin, että blogilistalta ei vielä löytynyt blogiasi, olisi tärkeää laittaa sinne, muuten ei tiedä, koska olet laittanut uutta.

    VastaaPoista
  6. Voi, kuinka kauniisti kirjoitit Vallusta! Se koskettaa aina syvästi, kun nämä meidän sydämenvaltaajat tästä ulottuvuudestamme lähtevät. Ihania muistoja kuitenkin jää!

    VastaaPoista